Maailma haltuun

pe lokak. 18 08:00:00 2019

Helmikuinen, häikäisevä auringonpaiste saa siristämään silmiä. Järven jäällä sätkii tuoreeltaan pilkittyjä, tummaraitaisia ahvenia. Pienet kumirukkaset ojentuvat ja yrittävät kaloja kiinni. Liukkaat ahvenet luiskahtelevat rukkasista kuin märät saippuat. 

- Olin silloin ehkä neljän vanha, muistelee Jukka Tuosa, Ruokolahden Salosaaressa. Hänen varhaisin muistonsa on pilkkiretki isän kanssa Lappeenrannassa Saimaan jäille. Tuosa syntyi vuonna 1957, jolloin Suomeen syntyi 86 985 lasta. Ei enää niin paljon, kuin heti sotien jälkeen, mutta paljon kuitenkin. Tuosan ympärillä Lappeenrannan vuokrapuutaloissa asuu laumoittain kavereita. 

Kuusikymmentäluvulle tultaessa maan jälleenrakennus otti uusia kierroksia. Joka puolella rakennetaan, myös lattian rajassa. Tuosan lempilelu on puinen rakennussarja BILOfix, jossa on puisia rakennuspaloja ja muovisia pultteja ja muttereita. Olohuoneeseen tulee uusi perheenjäsen: televisio. 

- Lempiohjelmani oli Sirkus Papukaija. Siinä esiintyi Onni-klovni ja professori Hajamieli. Sitä mie tykkäsin katella mustavalkoisesta telkkarista. Ja pienestä asti tykkäsin katella mäkihyppykisoja. Ruoka-aikaan istuin lattialla ja jakkaran päällä oli lautanen, hän muistaa. 

Koulussa Tuosan on pakko opetella tavaamaan, vaikka osaa jo lukea. Se kyllästyttää. Ja kun ei jaksa kuunnella, joutuu nurkkaan häpeämään. 

- Kyllä hävetti, Tuosa muistaa. 

Vuonna 1967 järjestetään valtakunnallinen kirjoituskilpailu. Kymmenen vuoden ikään kasvanut Tuosa saa kilpailusta kunniamainintana kirjan, jossa on opetusministeri Johannes Virolaisen nimikirjoitus. Aine pitäisi lukea koulun joulujuhlassa, mutta Tuosaa jännittää niin paljon, että hänelle nousee kuume, eikä hän pääse koko juhlaan. Opettaja lukee aineen koko koululle. 

Vuonna 1972 suomalaiset nuoret pääsevät ensimmäisen kerran Interrailille. Pari vuotta myöhemmin Tuosa on 17-vuotias, eikä häntä tarvitse kahta kertaa houkutella. Kolme kaverusta kiipeää junaan ja katselee, kun maat ja maisemat viuhuvat ikkunan takana. Tämä on jotain sellaista, josta vanhempien sukupolvi ei osannut haaveillakaan, tai ei ehtinyt haaveilla. Makuupaikka kulkee selässä, ja teltta nousee milloin minnekin. Alppialueilla vuoret kohoavat niin välillä korkealle, että junan vaunussa pitää painua matalammas nähdäkseen ikkunasta valkolumiset huiput. Se tekee lappeenrantalaiseen nuoreen miehen lähtemättömän vaikutuksen.  

Vuonna 1977 20-vuotias Tuosa tekee pätkätöitä rakennuksilla, kunnes tulee ajautuneeksi Chymoksen varastolle töihin. Suomessa syntyy samana vuonna 65 659 lasta. Yksi heistä on oululainen Jani Stenius

Synttärikakussa loimottaa muutama kynttilä. Näky on Steniuksen mielestä lumoava. Se ei ole hänen oma kakkunsa, vaan perhepäivähoitoryhmän kaverin, mutta se ei kakkua huononna. Perhepäivähoitaja hymyilee lasten ihastukselle ja on mielissään kakkunsa saamasta vastaanotosta. 

Stenius asuu Yli-Iissä, metsureiden perheille rakennetussa rivitalossa. Viikon huipentaa vakavailmeisten pukumiesten valvoma lottoarvonta ja Heikki Hietamiehen juontama Lauantaitanssit, joiden äärelle koko Suomi hiljentyy.  

- Eihän kanaviakaan ollut kuin pari kappaletta, eikä ohjelmiakaan ollut paljon. Lotto ja lauantaitanssit, siinä oli lauantain ohjelma, Stenius hymyilee. 

Ja kun 1980-luvulle tultaessa suomalaiset alkavat pärjätä mäkihypyssä, Stenius ei malta mennä keittiöön syömään, vaan television äärelle tuodaan jakkara ja sille lautanen. Silloin jää sivuun jopa lempilelu: sinivalkoinen, 20-30 senttiä pitkä linja-auto. 

Perhe muuttaa Pudasjärvelle, kun Stenius on kuusivuotias. Koulu maistuu, ja ala-asteen huipentaa luokkaretki Vaasaan ja risteily Uumajaan. 

- Koskaan ennen en ollut käynyt laivalla. Ja Wasalandian huvipuistokin oli siihen aikaan vielä toiminnassa. Mahtava reissu, Stenius muistelee.  

Koulun jälkeen hän hakeutuu ammattikoulun autonasentajalinjalle, koska autot ovat nuoren miehen elämässä keskiössä, samoissa asemissa kuin kaverit ja tytöt. Autolla kierretään loputonta rinkiä Pudasjärvi-cityssä samalla, kun pelti ja lasi vain vaivoin pitävät sisällään kumisevan technodancen. 

Hän valmistuu ammattikorkeakoulusta talo- ja energiatekniikan insinööriksi kone- ja tuotantotekniikan linjalta, mutta prosessinhoitajan työt Stora Ensolla vievät mennessään.  

Vuonna 1995 koko Suomen aika pysähtyy. Liki parikymppinen Stenius ei ole pysyä nahoissaan, kun Suomi voittaa ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden. Seuraavana vuonna Suomeen syntyy 60 723 lasta. Yksi heistä on raumalainen Niko Jusi

Jää on sileää ja kylmää. Kun sitä raaputtaa luistimella, saa aikaan pienen lumivallin. Ja kun potkaisee liukuun, pääsee kovaa. Jusi on kuusivuotias, kun vanhemmat vievät hänet luistelukouluun. Se on menoa kerrasta. 

Telkkarista kaikuu Pikku Kakkonen, jonka Jusi katsoo alusta loppuun.  

- Piiikkukakkosen pooosti. Postillokero kolmeneljäseitsemän, Jusi laskettelee ulkoa ohjelman tunnuslaulua, kuten kymmenet tuhannet muutkin aikansa lapset. 

Pihalla leikitään rivitaloalueen muiden lasten kanssa, ja kesällä pelataan veljen kanssa Rauman saariston mökillä sulkista. Valtteri- ja Ninni –kissat vaeltelevat lähimetsissä omia aikojaan. 

Koulussa lempiaine on luonnollisesti liikunta. Yläasteella myöhästymisistä kertyy merkintöjä, joita kuitataan jälki-istunnossa keskiviikkoisin. 

- Tuskin siitä oli hyötyä kenellekään. Ei edes kaduttanut, hän muistelee. 

Kouluvuoden kohokohta on se hetki, kun ovet kevätjuhlan jälkeen avautuvat auringonpaisteeseen ja kahden ja puolen kuukauden vapauteen. Jusi jatkaa ammattikouluun ja suorittaa turvallisuusalan perustutkinnon, mutta mielenkiinto ja ajatus ovat muualla.  

Kuin itsestään jääkiekko muuttuu harrastuksesta tavoitteelliseksi toiminnaksi.  

Pian lähes parimetrinen Jusi pelaa miesten kakkosdivisioonassa, harjoittelee tai pelaa lähes joka päivä.  

Toinen elinpiiri kulkee mukana taskussa. Kaikki maailman tieto, ajanviete ja monet sosiaaliset kontaktit ovat kännykässä. Informaatiotekniikka on kuin autot edelliselle sukupolvelle: välttämätön arjelle. 

Jusi elää ja hengittää jääkiekkoa ja tekee kaikkensa joukkueen menestyksen eteen, kunnes vajaa parikymppisenä se tie on käyty loppuun.  

- Meitä värvättiin erotuomaroinnin aloituskurssille. Huomasin, että se sujuukin aika hyvin ja palautteet olivat kannustavia. Se kolahti. Huomasin, että tässä on mahdollisuus kehittää itseään ja olla jääkiekon parissa, vaikka pelaaminen ei ollut enää ammattitasoa. Tässä on mahdollisuudet mihin vain, Jusi sanoo. 

Ottaa kuitenkin aikansa ennen kuin joukkueurheilijan sydän taipuu yksilöurheiluun.  

- Olin aina ollut porukassa. Nyt treenaaminen ja itsestä huolehtiminen onkin jotain, mitä teet itse. Enää ei joku sanokaan, mitä tehdään ja milloin tehdään. Pitää itse olla kiinnostunut ja haluta oppia enemmän. Toisaalta on meillä nytkin ryhmä, mutta emme ole enää päivittäin tekemisissä ja aja bussilla jonnekin, kuten pelaajana, Jusi miettii. 

Toisaalta hän nauttii siitä, että kentällä kaikki ovat mukana siinä, mitä tehdään: pelaajat, valmentajat ja erotuomarit.  

- Pelin tiimellyksessä sykkeet ovat korkealla ja panokset ovat kovat. Mitä kaukalossa tapahtuu, se jää sinne, hän sanoo. 

Erotuomarin ura on se, johon Jusi nyt panostaa. Muita töitä hän tekee satunnaisesti tuomaroinnin puitteissa, aikaisemmin Rauman UPM:n paperitehtaalla, nyt logistiikkayritys Logistikasin varastolla. 

- Pienenä kaikki ajattelevat, että joko tulee palomies, poliisi tai jääkiekkoilija. Jääkiekko on ammatti, vaikka muutamia pykäliä on vielä kiivettävänä, että se virallisesti olisi sitä, Jusi miettii. 

Hän tulee tällä hetkellä taloudellisesti toimeen tuomaroinnilla, mutta toisaalta hänellä ei ole perhettä elätettävänä. 

- Jos elämäntilanne muuttuu, jotain täytyy tehdä – tai sitten kuviot jääkiekossa ovat muuttuneet isosti. Olen miettinyt opiskelua, mutta en tiedä mitä, missä ja milloin. Tässä ehtii tapahtumaan vielä mitä tahansa, hän sanoo. 

Ei tulevaisuus kuitenkaan huolestuta, vaikka maailmalla sattuu ja tapahtuu. Hän miettii, että tietoinen pitää olla, mutta huolestunut hän ei ole. Hän luottaa, että tulee toimeen, mitä tahansa eteen tuleekin.  

- Toivon, että saisin olla terveenä ja tehdä juttuja, joista tykkään ja joissa tunnen olevani hyvä, Jusi sanoo. 

Vuonna 2018, parikymppisenä, hänet palkitaan mestiksen parhaana linjatuomarina. Samana vuonna Suomessa syntyy 47577 lasta. 

Avainkokemus yhdistää sukupolvea 

Kun sosiologian tutkijat puhuvat sukupolven avainkokemuksesta, he tarkoittavat sukupolvea yhdistävää asiaa tai kokemusta, joka vaikuttaa heidän ajattelussaan myöhemminkin. Otollisimmillaan ihmiset ovat tällaiselle kokemukselle noin 16–25-vuotiaina.  

Jukka Tuosa miettii, että hän on arvostanut pysyvyyttä. Siksi hän teki pitkät urat Chymoksen varastolla ja myöhemmin Suomen Kerralla, ennen eläkeputkeen pääsyään. Mutta nuoruudessa Interrail ja maailman avautuminen matkailun kautta oli nuorelle sellainen mullistava kokemus, joka muutti ajattelua. 

- Kyllä siinä jonkinlainen suvaitsevaisuus lisääntyi. Näki erilaisia ihmisiä ja kulttuureita, ja katsantokanta muuttui kapeasta laajemmaksi. Siellä näki erivärisiäkin ihmisiä, joita ei Suomessa silloin juuri ollut, hän sanoo. 

Tapa katsoa omaa elinpiiriä pitemmälle vaikuttaa myös siihen, että Tuosaa huolestuttaa ilmastonmuutoksen vaikutukset.  

- Ei siihen yksin voi paljon vaikuttaa, mutta jotain kuitenkin yritän, esimerkiksi kierrätän. Muovit, lasit ja pahvit vien kierrätyspisteisiin. Ei se niin vaikeaa ole, hän sanoo. 

Jani Stenius on vaihtanut ammattikoulun autonasentajalinjalta talonrakennusalan insinööriksi, siitä paperitehtaan prosessinhoitajaksi, sieltä myyntityöhön vakuutusyhtiön autovahinkokeskuksessa, sitten kemianalan opiskelun kautta operaattorin vakitöihin Kraton Chemical:lle. Hän miettii, että talouden turbulenssit ovat opettaneet hänen sukupolvensa hyppäämään tuntemattomaan.  

- Enää ei voi ajatella, että samassa työpaikassa aina saa olla. Tuskin ne tulevat kotoa töihin hakemaan. Ei myöskään kannata takertua siihen, mitä entistä koulutusta sattuu olemaan. Sitä saattaa joutua montakin kertaa vaihtamaan työtä uran aikana, hän sanoo. 

Niko Jusi miettii, että hänen sukupolvensa eroaa edeltävistä ainakin siinä, että kännykät, internet ja muu tietotekniikka ovat olleet elämässä läsnä aina, lapsesta saakka. Tieto on taskussa, ja kännykällä hoidetaan monet arjen asiat. 

- Minusta ihmisen pitää itsekin kokea, kaikkea ei voi puhelimella kuitata. Mutta onhan se avuksi, kun kaiken voi selvittää netistä etukäteen. Jos jostain asiasta kinastellaan, siihen saadaan varmuus heti. Kännykkä on mukana joka paikassa, ehkä liikaakin, hän miettii. 

Hän lukee uutiset kännykältä ja pitää yhteyttä tuttuihin somen avulla. Samalla etäisyydet ja rajat ovat menettäneet merkitystään. 

- Toisen kanssa voi puhua näköyhteydellä vaikka toiselle puolen maapalloa, hän sanoo. 

Teksti: Mari Schildt
Kuva: Jussi Partanen

 

Hyvää pääsiäistä! 

Paperiliiton toimisto on avoinna kiirastorstaina 28. maaliskuuta kello 14:ään ja seuraavan kerran tiistaina 2. huhtikuuta kello 8.30.

Ammattiosastojen kevätkokoukset

Katso täältä oman osastosi kevätkokousajankohta ja lähde rohkeasti mukaan.

Jäsenasiat

Ilmoittautuminen PowerParkin perhetapahtumaan on alkanut

Lisäksi ilmoittautuminen on käynnissä moneen muuhunkin jäsentapahtumaan. Tervetuloa mukaan!

Jäsenasiat

Ohjeita lakkoavustusten hakemiseen

Jos olit työpaikallesi julistetun poliittisen lakon piirissä, voit hakea lakkoavustusta eAsioinnissa.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Metsä Group suunnittelee noin 100 miljoonan euron investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään.

Lue koko juttu
Metsä Groupin työntekijät ovat tyytyväisiä yksilölliseen vuoro työaikamalliin. Joutsenon BCTMP-tehtaalla jokainen valitsi 12-tuntisen.

Lue koko juttu
Paperiliiton ja yritysten väliset tes-neuvottelut ovat edenneet alkuvuodesta lähes suunnitelman mukaan. UPM:n liiketoimintojen kanssa neuvotellaan palkan tarkistusten sijaan koko työehtosopimuksesta.

Lue koko juttu