Kun pyydetään, niin mukaan lähdetään

pe 21. helmikuuta 2020 06.56.00

Tammikuun lopulla oululaisella Petri Luodolla tuli täyteen 24 vuotta Oulun Stora Ensolla.

– On siinä aika monet eväsleivät saanut voidella, mies tuumaa.
 

Luoto on ollut koko työuransa ajan monessa mukana. Vaikuttamisen halun hän sanoo imeneensä jo äidinmaidosta. 

– Minua on aina pyydetty eri tehtäviin. Olen sen verran ujo poika, etten kehtaa itseäni tyrkyttää.
 

Alussa Luoto työskenteli kuorimolla koneenkuljettajana, ja silloin häntä pyydettiin osaston työsuojeluasiamieheksi. Kun Luoto siirtyi prosessityöntekijäksi sellutehtaalle, häntä pyydettiin osaston varaluottamusmieheksi. Siirryttyään nykyiseen työpaikkaansa sellutehtaan kuivatukseen Luodosta tuli – jälleen pyynnöstä – osaston luottamusmies edellisen jäätyä eläkkeelle. Kolmisen vuotta sitten Luotoa pyydettiin Oulun osasto 43:n hallitukseen varajäseneksi.

Varajäsenenä Luodolla on oikeus osallistua kokouksiin.

– Olen käynyt kokouksissa ihan mielenkiinnosta. Siellä saattaa tulla myös esiin asioita, joita haluan välittää omalle osastolleni. Kokoukset ovat myös hyviä tilaisuuksia tavata tuttuja.
 

On niitä pyyntöjä tullut muualtakin. Luoto on kuulunut lastensa koulun vanhempaintoimikuntaan kymmenisen vuotta. Tämä rupeama päättyy pian, kun nuorimmainenkin saa alakoulun suoritettua.

Viime kuntavaaleissa Luodon nimi oli ehdokaslistassa – kun mukaan pyydettiin.

– Ääniä tuli sen verran mukavasti, että se poiki joitakin luottamustoimia.
 

Miksi Luotoa sitten pyydetään mukaan niin moneen?

– Vaikka en ole ensimmäisenä äänessä, ei se tarkoita, että olisin syrjäänvetäytyvä. Omasta mielestä tulen hyvin juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa. Joku on sanonut, että olen hyvä kuuntelija. Minulle voi puhua kipeistäkin asioista luottamuksella. En myöskään vedä mitään roolia, vaan olen oma itseni.

– Olen ajatellut sen niin, että kun pyydetään mukaan, niin minut myös halutaan mukaan. Se on niin kuin tilaushommaa. Siltä pohjalta on helppo lähteä touhuamaan.
 

Osallistumisesta Luoto saa hyvän mielen. Ja jos hän pystyy auttamaan jotakuta, tulee vielä parempi mieli.

– Henkisesti viime ajat ovat olleet todella raskaita tehtaallamme. Onneksi on oma perhe tasapainottamassa ja helpottamassa stressiä. Viimeistään stressi häviää, kun pääsee kuntopotkunyrkkeilemään ja hakkaamaan salilla nyrkkeilysäkkiä.

 

Teksti Tiina Suomalainen

Tulevia jäsentapahtumia

Kevät etenee ja uudet tapahtumat lähestyvät.

Katso lisätietoja liiton tapahtumista.
 

Petteri Jurva heitti frisbeegolfin mestariksi

Paperiliiton ensimmäiset frisbeegolfin mestaruuskisat käytiin lauantaina 6.5. erinomaisissa tunnelmissa Kouvolan Anjalassa.

Jäsenasiat

Rauman osasto 8 voitti mestaruuden salibandyssa

Viime vuonna hopealle jäänyt raumalaisjoukkue voitti loppuottelussa Valkeakosken osasto 70:n maalein 1–0.

Jäsenasiat

Uutena jäsenetuna CityShoppari-sovellus

Paperiliiton jäsenet saavat uutena jäsenetuna CityShoppari-sovelluksen veloituksetta käyttöönsä.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Liiton mestaruudet frisbeegolfissa ratkaistiin lämminhenkisessä tunnelmassa Anjalassa. Katso kisakuvat.

Lue koko juttu
Kolme paperiliittolaista seurasi, paljonko päivässä kului aikaa erilaisia näyttöruutuja katsoen. – No onhan se ihan järkyttävä määrä, jos oikeasti ajattelee, toteaa Mauri Holopainen.

Mauri Holopainen laskee seuranneensa laitteiden ruutuja noin 12 tuntia. Elli-Maria Soininen lähetteli viestejä tallilla ja löi itseään rautakangella. Jorma Lehtosen ohjelmistoon kuuluivat mm. NHL ja Pipsa Possu.

Lue koko juttu
Hannu Sallinen ja Petri Viitanen ovat kokeneet kouriintuntuvasti sen, miten pieni ihminen on ison vakuutusyhtiön edessä.

Sallinen on kamppaillut vakuutusyhtiön kanssa yli kymmenen vuotta. Viitaselle työnantaja räätälöi osa-aikatyön, mutta se ei käy vakuutusyhtiölle.

Lue koko juttu