Koiruuksia sydämen täydeltä

pe 24. syyskuuta 2021 07.00.00

Nummelassa DS Smithillä varastotyöntekijänä työskentelevä Mari Karhu on muutama päivä sitten palannut länsigöötanmaanpystykorvien Tyynen ja Rauhan sekä bordercolliepentu Toivon kanssa agilityn SM kisoista Turusta. Rauha on oman sarjansa hallitseva Uudenmaan piirinmestari, mutta SM-finaaliin pääsy jäi harmittavasti vain 0,28 sekunnin päähän. Toisaalta se kertoo, että kärki on täysin saavutettavissa.

– Kyllä minulla toive on, että pääsisimme SM-kisoissa podiumille asti, ja tietysti joskus tulevaisuudessa ehkä edustamaan Suomea ulkomaille PM-, EM- ja MM-kisoihin, Karhu juttelee.

Tyyne, Rauha ja pieni Toivo elävät huippu-urheilijan elämää. Ravitsemuksen, liikunnan ja lihashuollon on oltava balanssissa.

– Treenaamme paljon ja muutakin kuin ratatreeniä. Käydään juoksulenkeillä koirien kanssa, koirat käyvät fysioterapiassa, ja Rauha käy lisäksi treenaamassa lihaskuntoa vesijuoksualtaassa. Kerran viikossa käymme valmentajalla, joka katsoo, missä me menemme, mitä teemme, suunnittelee radat ja harjoitteet. Hänen kanssamme keskustelemme tuloksista, huomioista, ja mitä pitäisi treenata lisää, Karhu kertoo. 

Nämä huippu-urheilijat eivät puhu, vaan Karhun täytyy osata tulkita ja päätellä, mistä päin tuulee.

– Huomaan esimerkiksi, kun tänään tulee tällaisia virheitä, että siellä on todennäköisesti takareidet jumissa.

Karhu sanoo, että on aina ollut vauhdikas ja menevä, ja agility on juuri sellainen laji. Koiralla riittää vauhtia vielä silloinkin, kun ihminen jo hyytyy.

– Kyllä se oli SM-kisoissakin minä, joka yritti perässä juosta ja huudella, että mene viimeiset esteet vielä, minä tulen kyllä kunhan jaksan ja pääsen. Radat ovat kilpailuissa maksimissaan 220 metriä pitkiä. Se juostaan täysiä, vaihdelleen välillä tiukasti suuntaa. Kyllä siinä maitohapot jyllää jaloissa!

Karhu tekee säännöllistä kaksivuorotyötä. Iltavuoron aikaan hänellä on aamuisin ohjattua treeniä ja aamuvuoroissa treenit ovat iltaisin. Viikonloput ovat vapaat, ja silloin on usein kisoja. 

– Töissä on tosi kivasti mahdollistettu koiraharrastukseni. SM-kisoja varten otin perjantaiksi pekkasen, ja työkaverit päästivät vähän aikaisemmin työvuorosta, että pääsin lähtemään halli-SM-kisoihin, hän kertoo.

Karhu kertoo, että koirailu on hänelle elämäntapa. Hän kokee koirat kuin omiksi lapsikseen. 

– Jouduin irtisanoutumaan edellisestä, vakituisesta työpaikastani siksi, että siellä siirryttiin 12-tuntiseen työvuorojärjestelmään. Kun siihen lisäsi työmatkat, en halunnut, että koirat joutuvat olemaan yksin niin pitkään. 

Hän sanoo, että aikuisten koirien kanssa voi tehdä satunnaisesti ylitöitäkin, mutta 5,5 kuukauden ikäinen Toivo-pentu ei vielä kestä pitempää erossaoloa.

Agility on opettanut armollisuutta.



– Hänen kanssaan olen nyt joutunut muutamaan kertaan sanomaan, että en valitettavasti voi jäädä ylitöihin. Puolen vuoden päästä yksittäiset, pitemmätkin työvuorot onnistuvat.

Kun Karhu muutti Valkeakoskelta Nummelaan, koirapiirit olivat se, josta löytyi luontevasti kavereita. Hän on päässyt jopa koiraharrastusystävän pojan kummiksi. 

– Agility on opettanut armollisuutta. Se voi olla yhdestä käden heilautuksesta kiinni, kun unelmien hieno suoritusrata meneekin pipariksi ja tulos hylätään. Olen oppinut ajattelemaan, että hei, ei se mitään. Sitä sattuu, eteenpäin! Toinen on kiitollisuus: Olen hirmu kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuus tehdä tätä lajia. Se tuo minulle ja koirilleni mielihyvää. Nämä oivallukset kantavat muussakin elämässä, hän sanoo.

Karhu painottaa, että viimekädessä agility on hänelle harrastus. Koirat ovat perheenjäseniä, ja niiden terveys menee kaiken edelle. Treeneissä ja kisoissa koiralla on aina oltava kivaa.

Viime helmikuussa Jouko Suomalaisen pihaan Rovaniemen Olkkajärvelle ajoi vieras auto.

– Mietin, että mikähän tämä on, kuka sieltä tulee. Ääneskosken pääluottohan sieltä pyyhkäisi Audilla pihaan, ja sillä oli koira matkassa. Paajasen Jorma löi remmin käteen, että kiitoksia vuosien hyvästä yhteistyöstä ja toveruudesta. Haluamme antaa sinulle ikioman Tessin. Tippa siinä tuli linssiin että pamahti.

Siinä se nyt tapitti, isäntänsä pitkän TES-neuvottelukunnan jäsenyyden mukaan nimetty, puolentoistavuoden ikäinen suomenajokoira Tessi. Sisällä talossa räksytti vierasta autoa ja uutta koiraa pieni, valkoinen Essi.

– Essi on seropi. Se tarkoittaa, että sekarotuinen piski, Suomalainen selventää ja kertoo, että kun jompaakumpaa kutsuu, niin tahtovat kummatkin tulla, Essi ja Tessi.

Essi on lauman päällikkö. Kolmantena pyöränä jengissä pyörii tyttökissa nimeltä Jaska.

– Kollia lähdettiin aikanaan hakemaan, ja sille tuli nimeksi Jaska. Eikä ole sen koommin vaihdettu. Mitäpä tuosta. Semmonen transsukupuolinen kissa, Suomalainen hymyilee.

Ylihuomenna on Tessillä jännät paikat.

– Lähdetään pupujahtiin. Helmikuussa jo käytiin metsällä, totta kai. Pupuja oli silloinkin kiikarissa. Ihan hyvin sujui, mitä vähän bambit sekoittivat pakkaa. Kauriita kun pyörii täällä, niin niistä se vähän liian paljon innostuu, Suomalainen miettii.
Tessillä on komea metsästyskoirien sukupuu. 

– Vietit ovat täysin kohdallaan. Kyllä sen näkee, mistä tulee metsäkoira, ja mistä ei. Taluttaessa se merkkaa kyllä kaikki elukat, varsinkin jänikset, Suomalainen juttelee.

Metsälle päästyään Tessiä viedään. Kiinnisaamisessa ei silti ole ollut vaikeuksia. GPS-panta näyttää, missä koira painelee. 

– Toverit Veitsiluodon ammattiosasto 41:stä ostivat eläkkeelleläksijäislahjaksi pannan Tessille, Suomalainen kertoo.

Kotona Tessi viihtyy parhaiten ulkona, tietysti kelistä riippuen. 

– Kopissa on valot, eristys ja lämmitys, ja vesi tulee kun kannetaan, Suomalainen kertoo ja rapsuttaa kaveria korvalliselta.

– Hemmetin hieno koira se on, kaveri metsässä. Ei siellä yksin viitsi pyöriä. Kauriista on vielä vähän erimielisyyttä, mutta muuten me toimitaan hyvin yksiin. 

UPM Kaukaan paperitehtaalla hydrauliikka-asentajana työskentelevä Antti Gren ei tiennyt olevansa koiraihminen, ei ennen kuin tutustui nykyiseen avovaimoonsa Iida Ilvoseen

– Asuttiin jo yhdessä, kun hän teki sellaista työvuoroa, että minulle jäi Saga-koiran aamulenkitykset ja ruokkiminen. Koirahan tykästyi minuun. Nykyäänhän Saga on jo vähän niin kuin isännän koira, Gren miettii.

Toinen pieni ja pörröinen mittelspitz-rotuinen koira tarttui mukaan festivaalireissun kotimatkalla.

– Oltiin menossa työväen musiikkijuhlille Valkeakoskelle. Matkalla käytiin koiraa katsomassa. Minä olin sitä mieltä, että ei missään nimessä toista koiraa. Kun musiikkijuhlilta palattiin, käytiin sitten hakemassa toinen koira, Cara, Gren kertoo.

Vaikka kasvattajan kanssa oli sovittu, että palauttaa saa, jos Cara ei sopeudu, niin palautusreissua ei koskaan tarvinnut tehdä.

– Mikä rikkoi jään? Varmaan se, kun se hyppäsi sänkyyn viereen, nuoli ja tuli kylkeen makaamaan, varmaan siinä pikkuhiljaa olin ihan myyty, Gren juttelee.

Nykyisin Saga ja Cara ovat itsestään selvästi perheenjäseniä. 

– Jos reissuun lähtiessä pitää viedä ne hoitoon, niin kyllä viimeistään ensimmäisenä iltana miettii, mitähän koirille kuuluu. Vähän tulee ikävä. Vaikka olisi mukavaakin päästä päiväksi tai pariksi eroon, koska onhan niissä hoitaminen kuin pienissä lapsissa, Gren miettii.

Vertailukohtaa perheestä löytyy, koska uusin tulokas on puolivuotias Selma-vauva.

– Kyllä se kävi mielessä, miten vauva ja koirat tulevat toimeen. Koirat eivät paljon lähelle vauvaa menekään. Vähän täytyy varoa, jos Selma sattuu tarraamaan kiinni, mitä koira tekee. Vielä toistaiseksi koirat pääsevät hyvin Selmaa karkuun, Gren juttelee.

Kahtena aamuna olen syöttänyt sitä lusikalla.

 


Kun perhe käy kävelyllä, Saga ja Cara puolustavat kiivaasti haukkuen omaa laumaansa jokaista vastaantulevaa uhkaa vastaan. Sillä tavalla ne pitävät huolta. Huolenpito on molemminpuolista. Gren kertoo, että Caralla on parhaillaan huono ruokahalu juoksujen jälkeen.

– Nyt kahtena aamuna olen syöttänyt sitä lusikalla. Istun lattialla ja teelusikalla syötän. Siten se suostuu syömään, mutta itsenäisesti ei. Minä ajattelen, että pitää syöttää, ettei tulisi huono olo. Iida kyllä sanoo, että jos tarjottu ruoka jää syömättä, niin olkoon syömättä, mutta en minä kyllä raski, mieluummin syötän. 

Stora Enson Anjalan paperikone kolmosen jälkikäsittelyssä prosessinhoitajana työskentelevällä  Ari Kelkalla on lapsuudenkodissaan ollut aina koiria. Aikuistuttuaan hänellä meni kymmenisen vuotta ilman.

– Olin kova reissaamaan ja kiersin ympäri maapallon. En halunnut ottaa sellaista riippaa siihen. Kun asetuin aloilleni ja perheellistyin, siinä samalla tulivat koiratkin taas kuvioon. 

Nyt kotona häärää kaksi hovawartia, 2,5 vuotias Otto ja 3,5 kuukauden ikäinen Vila-tyttö.

– Suurin tavoite koiraharrastuksessani on pitää äijä virkeänä. Onhan se mieluista, jos tulee näyttelymenestystä, mutta minulle tärkeintä on se, mikä vie minut työpäivän päätteeksi metsään. 

Kelkka sanoo suoraan, että koirat auttavat häntä vuorotöistä selviämiseen. 12-tuntinen on hänen mielestään paras työmuoto kaikista, mutta työmatkojen kanssa se venyy 15-tuntiseksi.

– Koirien kanssa kun liikkuu maastossa, se selvittää päätä. Koirille tulee jopa juteltua metsässä, joskus niistä mieltäkin painavista asioista, hän kertoo.

Lokakuussa koittaa päivä, jolloin pieni Vila pääsee ensimmäistä kertaa koiranäyttelyyn. Kelkalla ja hänen vaimollaan Jaana Kelkalla on tapana käydä koiranäyttelyssä noin kerran kuussa, ympäri Suomen.

– Aina parempi, jos pääsee yön yli -matkalle! Näyttelyitä olen kiertänyt nyt 20 vuotta. Siinä pääsee vertailemaan omaa kasvattia muihin. Jos sellainen vahinko käy, että tuomaristo tykkää, niin tietenkin tulee hyvä mieli.  Joku kasvattajakin voi kiinnostua ja alkaa soittelemaan. Sitten se on selvää seteliä sen jälkeen, hän kertoo.

Näyttelytuloksia tarvitaan, jotta pääsee listalle, josta jalostustoimikunta ja narttujen omistajat valkkaavat sopivia isäkoiria pentueille. Uroskoiran omistaja saa valikoida, ottaako yhden pennun vai 10 prosenttia pentujen kokonaishinnasta. Yhden pennun hinta on noin 1400 euroa.

– Tarkan markan ihmisenä ajattelen, että koiran on ansaittava elatuksensa. Koiran pitäminen kun on auton – ja vaimon – pitämisen jälkeen kolmanneksi kallein asia, Kelkka nauraa.

Näyttelyissä kertyy Kelkan mukaan uusia tuttavuuksia ympäri Suomea ja jopa ulkomaita myöten. 
– Koiraihmisistä jotkut ovat tällaisia karvaisia könttejä. 90 prosenttia on simpsakoita naishenkilöitä, jotka panostavat 60 prosenttia koiraansa ja 40 itseensä, hän hymyilee.

Hän vinkkaa, että siinä olisi ideaa poikamiehillekin. Koirasta on moneksi.

– Kun työvuoron jälkeen tulee kotiin, on vähän sateinen ja harmaa keli, saattaisi helposti jäädä sohvan pohjalle telkkaria tuijottamaan, mutta kun siihen tepsuttaa sellainen napittava nelijalkainen, jonka kanssa on lähdettävä ulos oli keli kuin keli, siinä saa sitä virkistymistä itsekin. Kyllä työpäivän väsymys jää.

Teksti Mari Schildt
Kuvat Lassi Kaaria, Mikko nikkinen, Kaisa Sirén

Ammattiosastojen syyskokoukset

Paperiliiton ammattiosaston järjestävät syyskokouksensa loka-marraskuun aikana. Katso alla olevasta linkistä oman osastosi syyskokousajankohta ja osallistu.

Syyskokoukset

Nettisivukoulutus osastoille

Ammattiosaston nettisivupäivittäjä, ilmoittaudu mukaan koulutukseen.

Ilmoittaudu koulutukseen