Kohtaamisissa yhteishenki vahvistuu
to huhtik. 01 06:58:00 2021
˝Haluatko päästä mukaan vaikuttamaan?˝ Näin kysyi osasto 38:n puheenjohtaja Janne Vatajaniemi vuoromekanisti Jussi Majamäeltä muutama vuosi sitten. ˝Miksipä ei˝, vastasi Majamäki.
Siitä lähtien Majamäki on ollut osaston hallituksen varajäsen.
– On mukava nähdä sitäkin puolta. Varajäsenyys on minusta erittäin hyvä tapa päästä sisään toimintaan ja saada oppia. Mitään erityisiä odotuksia minulla ei ole vaan olen avoimin mielin mukana, 27-vuotias Majamäki kertoo.
Kokouksiin hän osallistuu silloin, kun vuoroiltaan pääsee.
Korona-aikaan osaston kokoukset on pidetty etäyhteydellä ja kaikki muu toiminta on ollut jäissä. Majamäki kaipaa kohtaamisia ja yhteistä tekemistä.
– Kohtaamisissa yhteishenki vahvistuu. Nyt sitä näkee vain oman osaston työkavereita ja muita tapaa pyöröportilla. Kaikki yhteinen tekeminen ja tapahtumat, kuten jääkiekkopelit, elokuiset sikajuhlat ja pikkujoulut, on pitänyt perua.
Erityisesti Majamäkeä harmittaa se, että Paperiliiton kevään sählyturnaus ei toteudu. Takana on tiukkaa treenausta.
Majamäki on ehtinyt olla Kyrolla vakituisissa töissä jo kuusi vuotta. Sitä ennen hän työskenteli tehtaalla kesäisin. Ammattiopistossa hän opiskeli koneistusta.
– Valmistuttuani sain ensin vakipaikan muualta. Tein tehtaalla kuitenkin alihankintana samaa työtä kuin nyt, vain haalareiden väri oli toinen. Sitten Kyro ilmoitti, että kunnossapidosta aukeni paikka. Hain ja pääsin.
Vakituinen työ Kyrolla oli Majamäen tavoitteena. Hän on erittäin tyytyväinen, sillä hän kokee työn mielekkääksi ja vaihtelevaksi ja työporukan mukavaksi. Työpaikalla on myös paljon tuttuja.
Alussa Majamäki työskenteli ennakkohuollossa. Muutama vuosi sitten hän siirtyi kunnossapitoon. Nyt tehtaalle on tulossa uusi pituusleikkuri paperikoneen tilalle. Kun se valmistuu, merkitsee se myös Majamäelle uutta opittavaa.
– Kunnossapitoa olen oppinut parhaiten työtä tekemällä. Taas tulee uusia liikkuvia osia ja kuljettimia, joihin on perehdyttävä, jotta osaa toimia niiden kanssa.
Se sopii Majamäelle. Työn kiinnostavuus säilyy, kun se haastaa tekijäänsä.
Teksti Tiina Suomalainen
Jäsenasiat
eAsiointi
Kirjaudu
Vuodenvaihteen aukiolot
Paperiliiton toimisto on jouluviikolla avoinna ti 23.12. kello 14:ään saakka.
Seuraavalla viikolla toimisto on avoinna ma-ti 29.-30.12. sekä pe 2.1.2026.
Uusi jäsenetu kasvattaa digitaitoja
Paperiliitto tarjoaa työelämässä oleville jäsenilleen uutena jäsenetuna digikoulutusta.
Jäsenasiat
Jäsenetuihin tulee muutoksia vuoden alussa
Veteraanilomaetu ja hautausavustus lakkautetaan. Veteraanilomaa voi hakea joulukuun ajan. Hautausavustusta voi hakea vielä vuoden 2025 aikana menehtyneelle jäsenelle.
Jäsenasiat
Jäsenmaksu pysyy ennallaan vuonna 2026
Paperiliiton kokonaisjäsenmaksu on ensi vuonna 1,3 prosenttia veronalaisesta palkkatulosta.
Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
UPM:n ja Sappi aikovat niputtaa 12 paperi tehdasta yhdeksi yritykseksi. Tehtaista viisi on Suomessa.
Suunnitelma koskee koko UPM Communication Papers -liiketoimintaa sekä Sappin graafisten paperien liiketoiminta Euroopassa.
Lue koko juttu
Metsä Groupin muutosneuvottelut päättyivät ja uuteen vuoteen edetään opettelemalla uusia toimintamalleja..
Konserni vähentää yhteensä 150 työtehtävää. Metsä Board varautuu myös lomautusjaksoihin ensi vuonna.
Lue koko juttu
Työpaikoille on saatava ohjeet akkujen käsittelyyn ja säilytykseen .
Akkuturvallisuutta voidaan parantaa arvioimalla työpaikalla käytettyjen akkujen riskit ja tekemällä latauspaikoista turvallisia.
Lue koko juttu

