Kierrätystaloutta ja kesälomamietteitä
pe kesäk. 26 07:02:00 2020
Vielä askel sivulle päin. Encore Ympäristöpalvelujen työntekijät Kuusankoskella hakevat kuvaajan kehotuksesta paikkaa korona-ajan yhteiskuvassa, jossa turvavälit pidetään ohjeiden mukaisena.
- Ajattelin kyllä mennä työkaverin selän taakse piiloon, mutta ei se onnistunut, nauraa varastotyöntekijä Tuija Ojala.
Sinänsä Kuusankosken Encorella, entisellä Hyötypaperilla, korona ei ole suuresti vaikuttanut. Ojala sanoo, että voi olla, että pahvia ja pakkausjätettä on kertynyt jopa tavallista enemmän. Ihmiset ovat tilanneet ahkerasti kotiin tavaraa.
Perinteikäs Hyötypaperi-nimi jäi vuodenvaihteessa historiaan, kun emoyhtiö Encore Ympäristöpalvelut osti viime vuonna Hyötypaperin loputkin osakkeet omistukseensa. Työt yrityksessä ovat jatkuneet vanhaan tapaan.
Autonkuljettaja Jarkko Antila on aloittanut aamuvuoron kirkkaassa ja aurinkoisessa säässä aamuviideltä. Hän kertoo, että on ollut puolitoista vuotta töissä kuljettamassa raskaalla kalustolla kierrätys- ja bioenergiamateriaaleja.
- Nyt kun olen nähnyt minkä verran Suomen kokoisessa maassa jätettä ja roskaa on, niin se on kyllä ainakin meikäläisen silmät avannut. Olen alkanut kotonakin kierrättää, ihan sen takia, jos pystyisi asiaan pikkasenkin vaikuttamaan, hän sanoo.
Antila kertoo, että rahtarien suosikkikuppilat ovat toimineet koronankin aikaan, mutta takeaway-periaatteella. Tosin vyötärössä alkaa nopeasti tuntua, jos vain niiden herkkujen varaan työpäivänä tukeutuu.
Pääluottamusmies, autonkuljettaja Toni Kokkonen sanoo, että uusia rutiineja yrityksessä on käsidesin ahkera käyttö ja autojen ohjaamojen desinfiointi työvuoron lopussa. Taukotuvassakin yritetään olla muuten, kuin yhtä aikaa.
- Jos vaikka käyn tankkaamassa auton ja painelen tankkauspisteen nappuloita, sen jälkeen desinfioin kädet. Ja joissain yrityksissä, jossa käydään hakemassa tavaraa, ei ehkä mennä sisälle asti, sanoo autonkuljettaja, työsuojeluvaltuutettu Mika Mustonen.
Hän miettii, että korona-toimet alkavat olla jo aika rutiinia. Uusi normaali, kuten sanotaan.
Sen sijaan lähestyvässä kesälomassa ei mikään ole ihan normaalisti. Vannoutuneena moottoriurheilun harrastajana tuotantotyöntekijä Timo Puhjon kesäloma tulee tänä vuonna olemaan erilainen. Aina ennen nelihenkinen perhe on suunnistanut kesälomalla moottoriurheilutapahtumiin, ja matkailuauton perässä on kulkenut kilpuri. Nyt tapahtumat on peruttu.
- Meillä lapset ovat kulkeneet pienestä pitäen mukana vanhempien harrastuksessa. Tänä kesänä voitaisiin tehdä toisin ja kiertää lapsia kiinnostavia paikkoja. Nyt on niiden aika, hän miettii.
Teksti Mari Schildt
Kuva Johannes Wiehn
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjauduJoko on joukkue koossa?
Paperiliiton jalkapallomestaruus ratkaistaan Myllykoskella Kouvolassa lauantaina 13.9. Ilmoita joukkueesi mukaan pikimmiten ja viimeistään 7.8.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Tapahtuu kesällä ammattiosastoissa
Kauttuan osasto järjestää elokuussa risteilyn. Seuraa ammattiosastojen ilmoittelua tulevan kesän tapahtumista.

Jäsenasiat
Kiila-kuntoutusta Peurungassa
Paperiliitto on hakenut jäsenilleen oman Kiila-kuntoutuskurssin. Kuntoutus toteutetaan Peurungassa.

Jäsenasiat
Kesäduunari-info neuvoo työsuhdeasioissa
Maksuton Kesäduunari-info neuvoo eri alojen kesätyöntekijöitä koko kesän ajan kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
UPM Communication Papers vähentää Suomessa neljältä tehtaalta yhteensä 82 henkilöä.
Lue koko juttu
Metsä- ja metalliteollisuuden valvomoiden sisäilman laatua tutkittiin ensimmäistä kertaa, ja parantamista löytyi. Työterveyslaitos patistaa laittamaan ilmanlaadun kuntoon.
Lue koko juttu