Kerran vielä yhdessä

ke lokak. 02 11:44:00 2019

Kaikki jäljellä olevat 14 työntekijää Bong Suomen Pirkkalan kirjekuoripainosta asettuivat yhteiskuvaan perjantaina 7. päivänä kesäkuuta. Yt-neuvotteluja oli käyty pitkin kevättä, mutta niiden päätteeksi koko tuotanto sai ilmoituksen irtisanomisesta.  

- Kyllä täällä huumoria yritetään viljellä vähän niin kuin ennenkin, mutta monet ovat mietteissään. Ei kauhean hilpeällä tuulella ole kukaan, summaa pääluottamusmies Timo Tervo

Työsuojeluvaltuutettu Ville Helenius huomaa, että väkinäistä hymyä yritetään hakea, vaikka kauhean hyviä fiiliksiä ei ole kellään. 

- Uusia töitä tarvis löytää, kun minäkin olen vasta viisikymppinen, ja olen ollut tässä firmassa 29 vuotta. Uusia painajahommia tuskin löytää. Metallissa pitäisi olla imua. Se olisi uusi maailma, hän miettii. 

Olisiko minusta siihen? 

Offsetpainaja ja varastomies Jukka-Pekka Hirsimäen olo on haikea. 

- Tässä tämä nyt oli. Aikoinaan 200 ihmisestä lähdettiin, 14 on jäljellä, ja nyt koko tehdas loppuu. Varastomiehen töitä on kyllä tarjolla, mutta yhtä hyvää palkkaa tuskin saa mistään. Sähkömiehen hommat tavallaan kiinnostaisivat, mutta en ole varma, onko minusta semmoiseen, hän pohtii. 

Painopinnanvalmistaja Merja Vartimo miettii, että tässä sitä seistään perhekuvassa: viimeisessä kuvassa yhdessä. 

- Kun tänne tulin, silmät vain pyörivät päässä kun kuuntelin, kuinka kauan porukat ovat olleet samassa paikassa töissä. Nyt on itsellekin kertynyt yli 20 vuotta, kun olen tätä firmaa katsellut. Tällä iällä ei uusia työpaikkoja löydy, ja koulusta valmistuisin eläkkeelle. On aika keskittyä harrastuksiin. Koirista sentään on iloa, hän toteaa. 

Hetki hengähdetään 

Kaikki menikin aika nopeasti, miettii ulkoasuntoteuttaja Riku Vainionpää

- Vaikka kirjekuorien valmistus digitalisoituu, niin tilanne tuli vastaan oletettua nopeammin. Paperi- ja graafisen alan töitä on lähdettävä etsimään. Jos ei löydy, niin kai sitä on mentävä koulun penkille. Kun ei ole lapsia, niin voimme vaimon kanssa vaikka muuttaakin työn perässä, hän pohtii. 

Jotenkin tästä höykytyksestä ei ole vielä tokeentunut, miettii ammattiosaston puheenjohtaja Anne Valtonen

- Tasaisestihan täältä on porukkaa irtisanottu. Jotenkin sitä oletti, että pari henkilöä lähtee, mutta se tuli ihan puskista, että loppuu kokonaan. Kymmeneksi vuodeksi pitäisi vielä löytää töitä. Mutta hetken hengähdän, kun työt loppuvat. Sitten katse uusiin kuvioihin, hän päättää. 

Teksti: Mari Schildt
Kuva: Marjaana Malkamäki

Keilakilpailu on avoin kaikille jäsenille

Keilailu

Keilakilpailu järjestetään liiton 120-vuotisjuhlatunnelmissa. Kilpailu on avoin kaikille paperiliittolaisille! Talin keilahallista on mahdollista lainata kengät ja pallot ilman lisäkustannuksia. Iltatilaisuudessa luvassa jälkipelien lisäksi hyvää ruokaa ja live-musiikkia. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen  Tutustu 120 v. tapahtumiin

Perhetapahtumaa vietetään Tampereella

Liiton perhetapahtumaa vietetään Särkänniemessä lauantaina 13.6. kello 9-13.

Jäsenasiat

Paperiliiton Holiday Club -lomaviikkojen haku alkoi

Myynnissä nyt kesän ja loppuvuoden jaksot.

Jäsenasiat

Musareilla tarjotaan lipputuki ja 120-vuotiskahvit

Heinäkuun lopulla Valkeakoskella vietetään Musareita ja Paperiliiton 120-vuotisyntymäpäivää.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Nyt on jo kiire hakea kesätöihin. Ainakin UPM:n, Stora Enson ja Metsä Groupin haut päättyvät helmikuun puolivälissä

Metsä Groupin anonyymi rekrytointi on lisännyt naisten osuutta palkatuissa ja laajentanut palkattujen ikähaarukkaa.

Lue koko juttu
Paperiliitto neuvottelee uudet yrityskohtaiset työehtosopimukset pääosin vuoden alkupuoliskon aikana.

Kierroksen aikana liitto sopii työehdot noin 8000 jäsenelle yli 30 yrityksessä.

Lue koko juttu
Perhevapaauudistus on kannustanut isiä jakamaan hoitovastuuta.

Isät luovuttavat silti edelleen suurimman osan päivistään äideille.

Lue koko juttu