Kerran vielä yhdessä

ke lokak. 02 11:44:00 2019

Kaikki jäljellä olevat 14 työntekijää Bong Suomen Pirkkalan kirjekuoripainosta asettuivat yhteiskuvaan perjantaina 7. päivänä kesäkuuta. Yt-neuvotteluja oli käyty pitkin kevättä, mutta niiden päätteeksi koko tuotanto sai ilmoituksen irtisanomisesta.  

- Kyllä täällä huumoria yritetään viljellä vähän niin kuin ennenkin, mutta monet ovat mietteissään. Ei kauhean hilpeällä tuulella ole kukaan, summaa pääluottamusmies Timo Tervo

Työsuojeluvaltuutettu Ville Helenius huomaa, että väkinäistä hymyä yritetään hakea, vaikka kauhean hyviä fiiliksiä ei ole kellään. 

- Uusia töitä tarvis löytää, kun minäkin olen vasta viisikymppinen, ja olen ollut tässä firmassa 29 vuotta. Uusia painajahommia tuskin löytää. Metallissa pitäisi olla imua. Se olisi uusi maailma, hän miettii. 

Olisiko minusta siihen? 

Offsetpainaja ja varastomies Jukka-Pekka Hirsimäen olo on haikea. 

- Tässä tämä nyt oli. Aikoinaan 200 ihmisestä lähdettiin, 14 on jäljellä, ja nyt koko tehdas loppuu. Varastomiehen töitä on kyllä tarjolla, mutta yhtä hyvää palkkaa tuskin saa mistään. Sähkömiehen hommat tavallaan kiinnostaisivat, mutta en ole varma, onko minusta semmoiseen, hän pohtii. 

Painopinnanvalmistaja Merja Vartimo miettii, että tässä sitä seistään perhekuvassa: viimeisessä kuvassa yhdessä. 

- Kun tänne tulin, silmät vain pyörivät päässä kun kuuntelin, kuinka kauan porukat ovat olleet samassa paikassa töissä. Nyt on itsellekin kertynyt yli 20 vuotta, kun olen tätä firmaa katsellut. Tällä iällä ei uusia työpaikkoja löydy, ja koulusta valmistuisin eläkkeelle. On aika keskittyä harrastuksiin. Koirista sentään on iloa, hän toteaa. 

Hetki hengähdetään 

Kaikki menikin aika nopeasti, miettii ulkoasuntoteuttaja Riku Vainionpää

- Vaikka kirjekuorien valmistus digitalisoituu, niin tilanne tuli vastaan oletettua nopeammin. Paperi- ja graafisen alan töitä on lähdettävä etsimään. Jos ei löydy, niin kai sitä on mentävä koulun penkille. Kun ei ole lapsia, niin voimme vaimon kanssa vaikka muuttaakin työn perässä, hän pohtii. 

Jotenkin tästä höykytyksestä ei ole vielä tokeentunut, miettii ammattiosaston puheenjohtaja Anne Valtonen

- Tasaisestihan täältä on porukkaa irtisanottu. Jotenkin sitä oletti, että pari henkilöä lähtee, mutta se tuli ihan puskista, että loppuu kokonaan. Kymmeneksi vuodeksi pitäisi vielä löytää töitä. Mutta hetken hengähdän, kun työt loppuvat. Sitten katse uusiin kuvioihin, hän päättää. 

Teksti: Mari Schildt
Kuva: Marjaana Malkamäki

Perhetapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua

Ilmoittautuminen PowerParkin perhetapahtumaan päättyy torstaina 9.5. Ilmoittautuminen tapahtuu mobiilijäsenkortin kautta.
Katso alla näkyvästä linkistä, mitä muuta mukavaa on ajankohtaisesti tulossa Paperiliiton jäsenille.
Keilaturnaus jatkuu Valkeakoskella 12.5. saakka.

Tutustu tapahtumiin

Salibandymestaruus meni Valkeakoskelle

Valkeakosken osasto 70 kirkasti viime vuoden hopeansa ja voitti Paperiliiton mestaruuden salibandyssä.

Jäsenasiat

Kesätyöntekijöiden infopalvelu on auki elokuun loppuun

Maksuton Kesäduunari-info on eri alojen kesätyöntekijöiden tukena koko kesän.

Jäsenasiat

Musareilla jälleen kattava ohjelma

Hyödynnä jäsenetu Musareiden lipuista ja nauti festarikattauksesta.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
Metsä Group suunnittelee noin 100 miljoonan euron investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään.

Lue koko juttu
Metsä Groupin työntekijät ovat tyytyväisiä yksilölliseen vuoro työaikamalliin. Joutsenon BCTMP-tehtaalla jokainen valitsi 12-tuntisen.

Lue koko juttu
Paperiliiton ja yritysten väliset tes-neuvottelut ovat edenneet alkuvuodesta lähes suunnitelman mukaan. UPM:n liiketoimintojen kanssa neuvotellaan palkan tarkistusten sijaan koko työehtosopimuksesta.

Lue koko juttu