Keilaturnaus käynnissä
ti maalisk. 23 08:00:00 2021
Paperiliittolaisten keilamestaruudet ratkotaan koronapandemian aikana jo toista kertaa. Keilaaminen on onnistunut myös poikkeusoloissa toisin kuin palloilulajien turnaukset. Viime vuonna mestaruudet ratkottiin vain keilailussa.
Euran keilahallilla on maaliskuun puolivälin jälkeen käynyt tekemässä kaatoja kolmisenkymmentä keilaajaa. Viimeinen kilpailuvuoro on 3. huhtikuuta klo 11.
- Hallilla on poikkeussäännöt ja -olot, eli radoilla saa olla 6 keilaajaa kerrallaan. Heittää voi joka toisella radalla. Keilahallilla saa olla enintään 10 henkilöä kerrallaan, kertoo kilpailunjohtaja Harri Nurminen Kauttuan ammattiosastosta.
Urheiluhallin muut tilat keilahallia lukuun ottamatta on kiinni. Keilaamaan tulevien on hyvä muistaa, ettei kahviokaan ole auki eli mukaan on otettava omat eväät.
Paperiliiton keilailumestaruus 2021
Kuva Harri Nurminen
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjauduJoko on joukkue koossa?
Paperiliiton jalkapallomestaruus ratkaistaan Myllykoskella Kouvolassa lauantaina 13.9. Ilmoita joukkueesi mukaan pikimmiten ja viimeistään 7.8.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Tapahtuu kesällä ammattiosastoissa
Kauttuan osasto järjestää elokuussa risteilyn. Seuraa ammattiosastojen ilmoittelua tulevan kesän tapahtumista.

Jäsenasiat
Kiila-kuntoutusta Peurungassa
Paperiliitto on hakenut jäsenilleen oman Kiila-kuntoutuskurssin. Kuntoutus toteutetaan Peurungassa.

Jäsenasiat
Kesäduunari-info neuvoo työsuhdeasioissa
Maksuton Kesäduunari-info neuvoo eri alojen kesätyöntekijöitä koko kesän ajan kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
UPM Communication Papers vähentää Suomessa neljältä tehtaalta yhteensä 82 henkilöä.
Lue koko juttu
Metsä- ja metalliteollisuuden valvomoiden sisäilman laatua tutkittiin ensimmäistä kertaa, ja parantamista löytyi. Työterveyslaitos patistaa laittamaan ilmanlaadun kuntoon.
Lue koko juttu