Itseluottamusmies väistyy sivummalle

pe maalisk. 27 07:00:00 2020

Simpeleen osasto 25:n pitkäaikainen aktiivijäsen Harri Vuorela, 59, jäi vuoden alusta pois osaston hallituksesta. Sukupolvien ketju jatkuu, sillä tilalle siirtyi hänen poikansa.

Vuorela on itse ollut jo pari vuotta sairauslomalla ja kuntoutustuella.

– Ajattelin, että on aika väistyä. Minun vointini on sellainen, etten voisi kuitenkaan toimia täysillä. Olen sen verran holistinen luonne, että jos tehdään, tehdään täysillä. Totta kai osallistun jatkossakin talkoisiin ja muuhun toimintaan, jos vain kykenen, toteaa selkä- ja sydänvaivoista kärsivä Vuorela.

Vuorela naurahtaa, että hän on saanut vanhimmalta pojaltaan lisänimen ”itseluottamusmies”. Sen verran vahva on Vuorelan asenne ollut. Hän lähti jo 80-luvun puolivälissä mukaan ammattiosaston nuorisojaoston toimintaan. Jaosto piti lapsille kesäleirejä, joilla pyörivät hänen omatkin lapsensa. Poliittisesti aktiiviselle yksinhuoltajaäidin pojalle oli itsestään selvää, että politiikka on hänenkin toimintansa ytimessä. Vuorela on mukana myös paikallis- ja aluepolitiikassa, mutta todennäköisesti viimeistä kauttaan.

– Politiikka on minulle yhteisten asioiden hoitamista, oma etu on jäänyt sivuun. Välillä tulee mieleen, että olisi sitä omaakin etua voinut vähän ajaa.

Simpeleen väki oli pitkään yhtä kuin tehtaan työntekijät. Väen vähentyessä ammattiosaston toimintakin on hiljentynyt. Viime irtisanomisissa nelisen vuotta sitten irtisanottiin 43 työntekijää ja toimihenkilöä, joista 30 oli simpeleläisiä.
– Se oli suhteettoman suuri osuus. Heräsikin ajatus, että kaiverretaanko tällä tavalla paikallista ay-aktivismia. Aktiivisuus rapisee, kun tullaan töihin kauempaa. Toki kylä hiljenee muutenkin, koska nuoret eivät jää tänne asumaan.

Vuorela tietää, että ammattiosastot painiskelevat samojen haasteiden kanssa muuallakin maassa.
– Ei minua huolestuta muu kuin se, että kuka meillä verot maksaa. 80-luvun lopulla tehtaalla oli vielä 700–800 työntekijää, nyt vähän yli 200. Ja samalla tuotanto on moninkertaistunut.

Teksti Tiina Suomalainen