Ihmisiä kesäillassa

pe 26. kesäkuuta 2020 07.00.00

Kun kesäillan sade ropisee matkailuvaunun kattoon, Tero Kujanpäätä alkaa raukeasti nukuttaa. Kirsi Kekki valvoo vielä hetken ja katsoo telkkaria. Toisella silmällä hän vilkaisee neuleohjetta vaunun sohvaryhmän pöydällä. Mustasta langasta on syntymässä pitsineulesukat. Ikkunasta näkyy alkavan kesäyön värit: Taivaanrannassa hehkuu vielä hetken kalvakkaan keltaisena.

Matkailuvaunu on Kujanpään ja Kekin rakkain kesäharrastus. Tavallisesti kesällä vaunun ovelta aukeaisi matkailuvaunujen ja              -autojen täyttämä leirintäalue jossain päin Suomea. Ilma olisi sakeanaan lomalaisten ääniä, makkaranpaiston aromeja grillistä, musiikkia ja naurun pyrskähdyksiä. Nyt vaunun ovella rapistelee sisälle pyrkivä, oranssinvärinen Vili-kissa. Se haluaa tietää, miksi isäntäväki kököttää kesäillan hämärässä matkailuvaunussa kotipihassaan Ummeljoella.

 - Jos minnekään ei tänä kesänä päästä, sitten jäädään tänne, Kujanpää sanoo.

Kekki komppaa, että onhan tämä koronatilanne otettava vakavasti.

- Viitsiikö sitä ehdoin tahdoin turistirysiin lähteä. Mutta ei se meille ole ongelma, jos joudutaan olemaan kotona. Keksitään sitten muuta: nukutaan vaikka vaunussa, hän sanoo.

Karavaanarikärpänen puri Inkeroisten Stora Enson kartonkitehtaalla prosessinhoitajana työskentelevää Kujanpäätä jo lapsena 1980-luvulla. Vanhemmat hankkivat matkailuvaunun, ja sillä lähdettiin tielle. Kujanpää pötkötteli takapenkillä pitkin pituuttaan ja katseli ikkunasta vilahtelevia puunlatvoja. Autoradiosta raikui Irwinin Rentun ruusu. Nyt hän harrastaa karavaanarimatkailua yhdessä puolisonsa kanssa.

- Meillä on niin erilainen musiikkimaku, että pitää ensin hetki riidellä, että selviää, mitä kuunnellaan. Tero tykkää metallimusiikista ja rokista, minä taas suomalaisesta popista. Kyllä se yhteinen sävel aina lopulta löytyy, Kekki hymyilee.

Kuten laulussakin sanotaan, karavaanari on kaikkien kaveri. Niin pitääkin olla, koska karavaanarius on Kekin ja Kujanpään mukaan ennen kaikkea sosiaalinen harrastus. Leirintäalueella on ympärillä elämän ääniä, ja naapuriksi voi sattua yllättäviäkin tuttavuuksia, kuten viimekesäinen minipossu, joka röhki tyytyväisenä emäntänsä sylissä vilttien sisällä lämpimässä.

- Ihmisillä voi olla hassuja tapoja: joku voi iltaisin laulaa yksin vaunussaan karaokea. Ei pidä järkyttyä, Kekki sanoo.

Karavaanareiden kirjoittamaton sääntö on, että kaikkia tervehditään, mutta toisen vaunuun ei väen vängällä tuppauduta.

- Paperiliiton Puralassa on paljon tuttuja, ja joku saattaa koputella, että huolitko ahvenia, kun järvestä nousi, Kekki sanoo.

- Tai lähdetäänkö jo saunaan, Kujanpää sanoo ja jatkaa:

- Avoin mieli, toisten huomioiminen, ystävällisyys. Turha kyräily on syytä jättää pois.

Ummeljoella kesäilta on hiljainen, mutta leirintäalueella se on hetki, jolloin keräännytään grillipaikalle juttelemaan ja grillaamaan. Sinne kaikki ovat tervetulleita, ja tyyli on rento. Vaunumerkkien vertailuun ei kannata kuitenkaan antautua, sillä jokaisella karavaanarilla on se paras merkki.

Tästä kesästä odotetaan ennätyksellisen vilkasta karavaanarikesää – sikäli kun leirintäalueet avautuvat.

- Kun loma on meille se aika, jolloin päästään yhdessä tien päälle, niin harmitus tuli, jos tänä kesänä ei pääsekään. Mutta ollaan tässä mietitty, että jos johonkin lähdetään, niin ehkä puskaparkkiin, Kekki sanoo.

Puskaparkki on karavaanaritermi, jolla tarkoitetaan muita yöpymispaikkoja, kuin leirintäalueita. Kun ei rupea leiriytymään, niin tien varressa saa yöpyä, jos sitä ei ole erikseen kielletty. 

Kekki ja Kujanpää sanovat, että aloittavan harrastajan kannattaa muistaa perusasiat. Matkalla sattuu ja tapahtuu, ja silloin pitää löytyä joustoa sekä aikataulusta että matkabudjetista. Eräälläkin kerralla pariskunnan vaunussa oli juuri hankitut, uudet renkaat, mutta rengas hajosi silti vitostien varressa. Mukana oli tietysti vararengas, mutta se ei sopinutkaan paikalleen, koska pariskunta oli juuri vaihtanut uuteen matkailuvaunuun. Toisella kerralla Posiolla dieselauton tankki tuli täytettyä bensiinillä, kun polttoaineletkut olivat kaikki mustia. Siitäkin selvittiin, ystävällisten paikallisten avulla.

Sekin kannattaa Kujanpään mukaan muistaa, että Suomi on pitkä maa. Jos etelässä on 25 asteen helle, niin pohjoisessa voi 10 astettakin olla tiukassa. Pariskunta miettii, että niin paljon nähtävää ja koettavaa tässä maassa riittää, ettei se ihan heti tule tutuksi. On Tuurin kyläkaupan majesteettisuutta, Lapin karua kauneutta, Kalajoen ja Yyterin hiekkadyynejä kuin ulkomailla ikään.

Kotipihassa Ummeljoella kuu on jo noussut puitten latvojen ylle. Pariskunta katsoo toisiinsa ja kutimetkin hetkeksi pysähtyvät. Jospa kuitenkin lähdettäisiin?

 

Tampereella hellepäivän lämpö viipyilee vielä pitkään kivitalojen seinissä, ja tasainen liikenteen humina on hiukan hiljentynyt. Virpi Lampinen muutti maaliskuussa kaupunkiin, samaan aikaan, kun se meni koronan takia käytännössä kiinni. Tummenevassa kesäillassa uusi ja avautuva kotikaupunki näyttää kutsuvalta, ja ilmassa on lämpimän asvaltin ja vehreiden lehtipuiden tuoksun lisäksi odottavaa jännitystä ja lupausta ikimuistoisesta kesästä, joka on vasta alussa.

Sitä varten Lampisella on haku päällä: Hän haluaa BMW:n, ja ostaa sen heti, kun sopivan löytää. Tämä kesä sopii hyvin haaveiden toteuttamiseen.

- Autoissa minua kiinnostaa ulkonäkö. Bemarissa miellyttää metallinkiilto ja hienot vanteet. Merkki liitetään tietynlaiseen elämäntyyliin: Määrätietoiset ihmiset ajelevat bemarilla, hän juttelee.

Analyysi on totta myös Lampisen kohdalla. Hän aloitti maaliskuussa uudessa työpaikassa, oppisopimuskoulutuksessa UPM:n Tervasaaren tehtaalla Valkeakoskella. Parhaillaan hän on rullapakkaamossa, mutta syksyllä hän pääsee paperikoneelle.

- Kyllä se on sitä, johon itse koen mielenkiintoa ja paloa. Kun on isoja koneita ja laitteita, niitä käytetään ja ohjataan, se kiehtoo. Kyllä tämä tuntui oikealta ratkaisulta itselle, Lampinen sanoo.

Viime keväänä hän sai päätökseen kolmevuotisen kaksoistutkinnon: ammattikoulusta hän sai prosessinhoitajan paperit ja lukiosta valkolakin.

- Tiesin, että se töitä tulee vaatimaan, mutta minulla oli kunnianhimoiset tavoitteet. Olin kaksi vuotta koulussa ja lähdin sitten harjoitteluun Mänttään. Sain sieltä työpaikan, ja kävin koulua työn ohella. Oli aika mielenkiintoista, hän naurahtaa.

Koronakeväänä piti olla hänen ensimmäinen vappunsa valkolakki päässä, mutta vappu meni töissä.

- Oli aika laimee. hän myöntää.

Kesästä on tulossa jotain muuta. Vauhdikkain kesäilta lähtee siitä, kun Lampinen istahtaa autoon ja kääntää sen nokan ysitielle kohti Äänekoskea. Se on hänen opiskelukaupunkinsa, jossa eri kaupunkeihin hajautuneet ystävät edelleen tapaavat. Auto täyttyy nuorista naisista, naurusta ja bilemusiikista. Äänekoski otetaan haltuun, eikä anteeksi pyydellä.

- Pyöritään kylillä, ja nähdään muitakin kavereita. Se on tyypillinen tapa aloittaa ilta, Lampinen hymyilee.

Jossain vaiheessa parkkeerataan kaverin pihaan, ja ilta jatkuu menoveden merkeissä kaverin kotona.

- Mitä naiset nyt tekee; juoruaa! Kavereiden miessuhteet puidaan, päivitetään työ- ja koulukuviot. Voi olla, että kavereita tulee käymään lisääkin. Pissiksiä me emme ole, ei missään nimessä! Kaikki ovat aika määrätietoisia ja toimeen tarttuvia naisia. Kukaan ei jää odottelemaan, että joku muu tekisi asiat puolestamme, vaan teemme itse, Lampinen napauttaa.

Jossain kohdin naiset päättävät, että nyt mennään baariin. Auto jää pihalle odottamaan, kun naiset suuntaavat kohti Äänekosken legendaarista, tummanpuhuvaa menomestaa, Hurmos-baaria. Siellä suunnistetaan ensin tiskille. Vakituinen juoma on perinteinen lonkero, ilman mausteita. Kun juomat on saatu, suunnistetaan terassille.

- Varsinkin kesällä, kun aurinko paistaa, on yhtenkuuluvaisuuden fiilis ja hauskaa, voi heittää arjen hetkeksi nurkkaan, Lampinen juttelee.

Voi olla, että illassa on viritystä kiinnostavien miestenkin suuntaan, mutta se ei ole se juttu.

Lampinen kertoo, että 20-vuotiaita yhdistää tietynlainen epävarmuus siitä, mitä oikeasti haluttaisiin tehdä.

- Kaikki me ajelehdimme omalla tavallamme. Ei kenelläkään ole hirveän selkeitä säveliä tulevaisuudesta, vaikka jonkinlainen suunnitelma onkin. Tulevaisuus näyttää kuitenkin siltä, että maailma on auki ja mahdollisuuksia riittää. Eikä sitä ihan varmaksi tarvitse tietääkään, mitä vaikka kymmenen vuoden kuluttua tehdään, hän pohtii.

Tulevaisuus näyttää siltä, että maailma on auki ja mahdollisuuksia riittää.

Tulevaisuudelta hän toivoo tasaista elämää.

- Jossain kohdin olisi kiva, että olisi mies, lapsia ja hirsitalo järven rannalla. Siinä on tavoitetta, hän sanoo.

Sopiva mies voisi olla hänen mukaansa mukava ja rento. Eikä haittaisi, jos olisi autoista kiinnostunut, tumma ja tulinen.

- Ei ulkonäkö loppupeleissä ihan hirveästi merkkaa. Olisi hyvä, että tulisi juttuun ja olisi kivaa yhdessä. Kyllä se ihan riittää, hän miettii ja jatkaa, että jos mies ajaisi siihen baarin eteen Fiatilla, niin ei se ainakaan se auto olisi joka mielenkiintoa herättäisi, hän nauraa.

Saattaa olla, että tänä kesänä Lampisen mielenkiintoa herättää lähinnä uusi työ Valkeakoskella. Ja mikäs on töitä tehdessä, kun moni kesätapahtuma on peruttu. Napakka nainen viihtyy hyvin miesvaltaisella alalla.

- Miesten kanssa on omanlaistaan tehdä töitä, mutta tykkään siitä kyllä. Se on suoraviivaista. Tehdastyö vaatii luonnetta, ja huumoria pitää löytyä. Tosikkona tuolla ei pärjää. Pitää pystyä nauramaan itselle ja muille. Sillä niistä yövuoroistakin jaksetaan läpi, hän juttelee.

Ja kunhan vapaa koittaa, ja vielä se oikea bemari osuu kohdalle, Lampinen laittaa ykkösen silmään ja lähtee tutkimaan kesäistä kotikaupunkiaan. Tyylillä.       

 

Perämeren rannalla Kemissä kesäilta on leppeä. Mika Ravander on tuonut koiransa Ladyn ja Sukan hiljenneelle Ajoksen hiekkarannalle. Hiekasta voi vielä heikosti tuntea päättyneen päivän lämpöä, mutta alkukesän hyytävä merivesi ei houkuttele koiranomistajaa kuutamouinnille.

Silmien edessä avautuu ulappa, mutta jos katsoo toiseen suuntaan, siellä tupruttaa työpaikka, Kemin Veitsiluodon sellutehdas, jossa hän on kuitulinjalla prosessinhoitajana. Koirista vanhempi, nelivuotias Lady ottaa tottuneesti tuntumaa viileään meriveteen, mutta vuoden ikäinen Sukka on varovaisempi. Koirat eivät ole tulleet rantaan vain vilvoittelemaan.

- Ensin kahlataan ja sitten katsellaan, mille aletaan. Ei niitä pakottaa voi. Muuten syksyllä, kun pitäisi uida, niin nehän eivät ui. Hirvi kun menee joen yli, niin koiran pitää osata mennä perässä. Jos ei koira ui, niin jahti jää siihen. Siksi on hyvä totuttaa uimaan, Ravander juttelee.

Vannoutuneelle erämiehelle kesä on aikaa, jolloin valmistaudutaan syksyyn. Erilaisia riistanhoidollisia toimia saatetaan tehdä kymmenenkin kertaa kesässä.

- Äskettäin käytiin laittamassa nuolukiviä metsään ja asennettiin riistakameroita. Nähdään, millaista elämää siellä on. Vielä kesäkuun alussa oli saapasverran luntakin maassa mäkisissä ja varjoisissa paikoissa, hän juttelee.

Koiratkin pääsevät metsään, mutta silloin mennään vauhdilla, eikä jäädä hyttysille paistiksi.

- Olin lähimetsässä koiraa treenaamassa, ja se haukkui hirveä. Kun menin haukun tuntumaan, niin alkoi sellainen ropina käymään. Sittenhän niitä kaiveltiin niskasta ja tukasta. Hirvikärpäset ovat tulleet tänne parin viime vuoden aikana. Viheliäisiä ovat, mutta niidenkin kanssa opitaan elämään, hän juttelee.

Hän miettii, että nauttii oikeastaan enemmän syksystä kuin kesästä.

- Pakkasaamuna aurinko kun nousee, lämpö alkaa hitaasti nousta, siitä minä tykkään. Kesäiltana olo ei ole niin mukava. Hyönteiskarkottimia tarvitaan.

Meren rannalla tuulee onneksi aina sen verran, että verenimijöiltä saa useimmiten olla melko rauhassa. Suolaisen tuulen tuoksu on tuttu jo lapsuudesta.

- Silloin käytiin perheen kanssa saaressa telttailemassa, ehkä yö oltiin. Siitäkin on yli 30 vuotta aikaa. Nyt ne muistot ovat valokuvissa: kesät isän, äitimuorin ja siskon kanssa. Uitiin, kalastettiin ja makkaraa paistettiin, hän muistaa.

Kun tukkeja uitettiin Veitsiluotoon, niitä saattoi löytää saaren rannoilta. Vielä kun löytyi vähän styroksia, lauttamateriaalit olivat koossa.

- Jos oikein muistan, niin yleensä kun saatiin lautta kasaan ja lähdettiin seilaamaan, niin ei taidettu kovin kauaksi rannasta päästä kun jo hätä tuli, että tämä uppoa. Sitten meni uimareissuksi, paranneltiin lauttaa ja kokeiltiin uudestaan. En muista, saatiinko koskaan ihan kunnon lauttaa aikaiseksi, hän nauraa.

Hiljaisessa illassa Ravanderille alkaa upota sekin ajatus, että tässä ollaan nyt uuden edessä. Vuorotteluvapaa – ensimmäisen kerran sitten 25 vuoden vuorotyöputken – on juuri alkamassa.

- Kyllä meinaan vaan puhaltaa ja olla rauhassa. Vuorotöitä kun tekee, niin jos nyt olisi vähän aikaa nauttia sellaisesta normaalista elämänrytmistä. Katson, mitä kroppa siitä alkaa sanomaan, jos vaikka unen laatu paranisi.

Hän kertoo, että muutama ystävä on ollut vuorotteluvapaalla.

- Heidän positiivisia kokemuksiaan olen kateellisena kuunnellut. Mietin, että kun on vielä mahdollisuus, niin itsekin sellaisen haluan kokeilla, hän kertoo.

Metsämiehenä hän on kerännyt lomansa yleensä syksylle. Vain pari viikkoa hänellä on ollut tapana sovittaa yhteen vaimon kesälomien kanssa, että on päästy tekemään reissuja kotimaassa. Tänä kesänä on toisin.                

- Vaimo on jo kovasti hommia keksinyt vuorotteluvapaalle, mutta kyllä hänkin on sitä mieltä, että mies on paussin tarpeessa. Ja ehkä se rouvakin tykkää, kun töistä tulee, niin ruuat ovat kotona valmiina odottamassa, Ravander hymyilee.

Siihen ajatukseen on hyvä päättää uimaretki. Kun päivä seuraavaksi nousee, se on vapaa.

Teksti Mari Schildt
Kuva Marjaana Malkamäki

 

Tietoa koronaepidemiasta

Koronavirusepidemian aikana Paperiliiton palvelut toimivat, mutta tilaisuuksia ja koulutuksia on peruttu tai siirretty.

Lue lisää