Hyvästit Paperiliitolle
to lokak. 22 06:56:00 2020
Kirjekuoria valmistava Bong Suomi Oy lopetti toimintansa viime vuonna. Se oli lähtölaskenta Tampereen ammattiosasto 62:lle. Suurin osa pienen ammattiosaston työntekijöistä oli töissä Bongilla.
– Hallitus on esittänyt osaston lopettamista. Marraskuun syyskokouksessa asiaa käsitellään ensimmäisen kerran. Yksi vaihtoehto on, että liitymme osasto 50:een, mutta katsotaan nyt, kuinka käy, kertoo osaston sihteeri Jukka-Pekka Hirsimäki.
Hirsimäki ehti olla Bongilla töissä 24 vuotta ja 3 kuukautta. Osastoaktiivi hän oli 2000-luvun puolivälistä alkaen.
– Tehtaan sulkeminen ja työpaikan menettäminen oli rankka elämänvaihe. Kovasti laitoimme yt-neuvotteluissa kampoihin, vaikka kyllähän me tiesimme, mitä tuleman pitää. Kirjekuorien valmistus on auringonlaskun ala. 90-luvulla työntekijöitä oli vielä lähes kaksisataa. Tehtaan lopettaessa meitä paperiliittolaisia oli 14.
Hirsimäki uskoo, että yhteys vuosien saatossa läheisiksi tulleiden työkavereiden kanssa jatkuu tulevaisuudessakin.
– Tuskin tulemme yhteydenpitoa lopettamaan. Kyllä ”Bongin kilta” tapaa kerran vuodessa.
Hirsimäen tie suuntautui uudelle alalle. Työpaikka löytyi jätteiden syväkeräyssäiliöitä valmistavalta Molokilta.
– Viimeinen työvelvoitepäivä Bongilla oli 15. lokakuuta. Vähän aikaa puhaltelin kotona, mutta seinät alkoivat kaatua päälle. Laitoin neljään paikkaan hakemuksen ja 2. joulukuuta aloitin Molokilla varaosakeräilijänä ja varastomiehenä.
Nyt Hirsimäki on jättämässä Paperiliiton ja liittymässä Teollisuusliittoon kuuluvaan lasi- ja muovityöntekijäin ammattiosastoon. Ammattiyhdistystoiminta uudessakin liitossa saattaa kiinnostaa.
Työpaikan vaihto on avannut myös uuden näkökulman asioihin.
– Paperiliitto oli parempi ja vahvempi. Nykyisessä työssä tes on selkeästi huonompi, eikä se kauheasti motivoi työntekijöitä. Olisi myös työnantajan etu, että tes olisi parempi, sillä se sitouttaisi työntekijöitä jopa vuosikausiksi. Työpaikallani on valtava vaihtuvuus.
Paperinjalostuksen koulutuksen käyneen Hirsimäen toiveena olisi vielä löytää oman alan töitä.
– Mutta kyllä se aika heikolta näyttää.
Teksti Tiina Suomalainen
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjauduNettisivukoulutus ammattiosastoille
Päivitätkö ammattiosaston nettisivuja tai oletko juuri ottamassa tehtävän vastaan?
Paperiliitto tarjoaa ammattiosastoille nettisivukoulutusta ja kertausta Lianan työkalujen käyttöön. Koulutus tapahtuu etänä keskiviikkona 17.12. klo 9–14. Kouluttajina toimii Lianan asiantuntija. Koulutus tallennetaan ammattiosastojen sisäiseen käyttöön. Kysy lisää ammattiosastosi puheenjohtajalta tai tiedotusvastaavalta. Heille on laitettu sähköpostia koulutuksesta sekä ilmoittautumislinkki.
Uusi jäsenetu kasvattaa digitaitoja
Paperiliitto tarjoaa työelämässä oleville jäsenilleen uutena jäsenetuna digikoulutusta.
Jäsenasiat
Jäsenetuihin tulee muutoksia vuoden alussa
Veteraanilomaetu ja hautausavustus lakkautetaan. Veteraanilomaa voi hakea joulukuun ajan. Hautausavustusta voi hakea vielä vuoden 2025 aikana menehtyneelle jäsenelle.
Jäsenasiat
Jäsenmaksu pysyy ennallaan vuonna 2026
Paperiliiton kokonaisjäsenmaksu on ensi vuonna 1,3 prosenttia veronalaisesta palkkatulosta.
Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti
Metsäteollisuudessa on meneillään poikkeuksellinen jakso. Osa yhtiöistä seisottaa tuotantoa ja työntekijät ovat lomautettuina eripituisia jaksoja.
Lue koko juttu
Huhtamäen lakko päättyi. Työehtosopimus vaihtuu, mutta siirtymävaiheen tasoittamisesta päästiin sopuun.
Lue koko juttu

