Heimoajattelu ei kannusta totuuteen

ma lokak. 07 13:01:00 2019

Yhdysvaltalainen näyttelijä ja juontaja Lawrence O’Donnell on kertonut hiukan erikoisesta käytännöstään uusien tuttavuuksien kanssa. Jos joku kertoo hänelle kaksi asiaa itsestään, ja O’Donnell arvaa kolmannen, tämä ei ole miehen mielestä kovin kiinnostava tyyppi. Jos on vaikkapa puoluekannaltaan vihreä, huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vastustaa ydinvoimaa, ihmisestä voi jo arvata aika paljon muutakin. Jos taas on puoluekannaltaan vihreä ja huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta kannattaa vahvasti ydinvoimaa, herättää enemmän mielenkiintoa. Käänteet tarinassa ovat kiinnostavampia kuin ennalta-arvattavuus. 

Me ihmiset olemme varsin heimoutuvaa sakkia. Etsimme meille sopivia heimoja, jotka vahvistavat maailmankatsomustamme ja luovat turvallisuuden tunnetta. Yksi ihminen saattaa kuulua useampaan heimoon, ja hän tarkastelee maailmaa näiden heimojen ajatusmaailman ja arvojen värittämien lasien lävitse. Tapparan kannattaja, persu, yrittäjä ja rockabilly-musiikin harrastaja näkee ja kokee maailman eri tavalla kuin punavihreä Flow-festivaalin kantis, joka harrastaa joogaa ja käsityöoluita. 

O'Donnellin ajatusleikissä ei ole kyseessä pelkästään ihmisen ennalta-arvattavuus, vaan myös se, kuinka kiinnostunut ihminen on etsimään totuutta. Valmiisiin heimoihin ja tiimeihin on helppo asettua ja omaksua niiden maailmankuva. Vaatii huomattavasti enemmän uteliaisuutta ja rohkeutta omaksua jokin maailmankuva ja samalla olla avoimesti eri mieltä jostain sen keskeisestä teemasta. O’Donnell on sitä mieltä, että ennalta-arvattava ihminen on lopettanut etsimisen ja omaksunut valmiin maailmankuvan. 

Tiimeihin asettuminen ja niissä eläminen laiskistaa ajattelua. Emme enää kyseenalaista asioita vaan kannatamme tiimin maailmankuvaa valitettavan usein kritiikittömästi. Todellisuus on joustavaa ja aivan yhtä todellista niin Isis-terroristille, turkistarhurille kuin huumediilerillekin. Oma maailmankuvamme tuntuu oikealta ja vahvasti eri tavalla ajattelevien väärältä tai vähintäänkin epäilyttävältä. 

Tiimien tarjoaman valmiin maailmankuvan lisäksi janoamme mustavalkoisia totuuksia. Harmaan sävyjä on hankalampi nähdä, vaikka totuus harvoin on mustavalkoinen. Vaikeat kysymykset tuodaan mediassa esiin yksinkertaistetusti ja helposti nieltävinä, ja sosiaalinen media syöttää algoritmiensa perusteella kohdennettuja uutisia ja tarinoita, jotka vahvistavat käyttäjänsä maailmankuvaa entisestään. Olemme myös hyvin itsekkäitä. Tutkimusten mukaan tavallisessa vuorovaikutustilanteessa yli 78 prosenttia keskusteluista koskee joko ihmistä itseään tai hänen mielipiteitään, ja koemme toisen kertomat ajatukset omien kokemustemme kautta. Tähän kun lisää heimojen tarjoaman mahdollisuuden laiskaan ajatteluun, on aito kommunikaatio aika heikolla pohjalla. 

Kävin armeijan aikana, jolloin tuvassa ei ollut mahdollisuutta uppoutua sosiaaliseen mediaan ja Tinderin tarjontaan lomia odotellessa. En tiedä, kuinka paljon armeijassa nykyisin keskustellaan, mutta omana aikanani juttua riitti tavanomaisista siviilihuolista välillä hyvinkin syvällisiin sfääreihin. Joistain inttikavereista tuli ihan oikeitakin ystäviä. Kaikkien klanipäiden pukeutuessa samoihin maastopukuihin ja smurffikalsareihin oli vaikea erottaa, millaisesta taustasta ja kuplasta kukin ponnisti. Viimeisenä päivänä, kun kaikki saivat luvan kanssa hengata kasarmilla siviilivaatteissa, oli yllätys suuri. Ai, tuo onkin skinhead. Tuo hoppari. Tuo taas muuten vaan tyylitajuton maalainen ja tuo todennäköinen kirkonpolttaja. 

Ulkoiset heimosignaalit herättivät välittömästi mielessä kysymyksiä ja myös ahaa-elämyksiä. Monen tyypin kanssa en olisi todennäköisesti koskaan keskustellut syvällisiä siviilissä, koska olisimme tulkinneet toisemme habituksen perusteella radikaalisti eri leiriin kuuluvaksi. Nykyisin useamman henkilön maailmankatsomuksesta voi melko vaivatta saada osviittaa vain sosiaalisen median profiileja väijymällä, joten tämäkin hyvä puoli armeijassa taitaa olla menetetty. 

Tieteen periaatteeseen kuuluu olettaman todistaminen vääräksi. Jos vääräksi todistaminen ei onnistu, pidämme asiaa totena, kunnes joku onnistuu toteamaan sen vääräksi. Painovoima on teoria, mutta kukaan ei ole tätä teoriaa vielä toistaiseksi kumonnut. Oman totuuden etsimisessä olisi hyvä yrittää ensin itse ampua alas omia näkemyksiään ja maailmankuvaansa, jonka jälkeen kannattaa kuunnella ihmisiä, jotka ovat asiasta toista mieltä. Vain haastamalla omia asenteitamme ja ajatuksiamme voimme kehittyä. 

Osuuko O’Donnellin strategia? Kerro itsestäsi ja maailmankuvastasi kaksi oleellista asiaa ja mieti, voisiko kolmannen arvata? 

Teksti: Jose Ahonen