Fiksu, fiksumpi, pankkiryöstäjä

pe lokak. 18 12:43:00 2019

Kymmenen vuotta sitten kuka tahansa normaalijärkinen ihminen olisi pitänyt mahdottomana ajatusta, että maailman mahtavinta maata johtaisi kaveri, joka pohtii pysäyttävänsä hurrikaanin ydinpommin avulla. Yhtä mahdottomana oltaisiin pidetty sellaista kansanedustajaa, joka kiistäisi evoluutioteorian ja arvelisi ilmeisesti eläin- ja ihmiskunnan rantautuneen valtavasta Nooan arkista maan päälle. Järkensä menettäneenä oltaisiin pidetty myös poliitikkoa, joka pitäisi nykyistä Unkarin sananvapaustilannetta Suomea parempana, kun näin ei ole. Mistä tällainen ulospäin täysin järjettömältä vaikuttava ajattelu saa alkunsa? En tiedä, mutta kerronpa tarinan. 

Pittsburghissa ryöstettiin vuonna 1995 kaksi pankkia keskellä kirkasta päivää. Ryöstäjä ei yrittänytkään naamioitua, vaan hymyili leveästi turvakameroille. Kuvanauhojen julkistuksen jälkeen poliisille sateli vihjeitä tekijästä. Eipä aikakaan, kun poliisit olivat ryöstäjän oven takana. Miten te onnistuitte löytämään minut? Minähän tein itseni näkymättömäksi sitruunamehulla, ihmetteli poloinen kriminaali. Kun sitruunamehua voi käyttää kirjoitettaessa näkymättömänä musteena, voi sillä tehdä itsensä näkymättömäksi myös sivelemällä sitä naamaansa ennen pankkiryöstöä, päätteli tuo onneton. 

Seuranneessa poliisitutkinnassa paljastui, että ryöstäjä oli joutunut maailmaan henkisesti niin heikoilla eväillä, että hänen eväslaatikkonsa oli käytännössä täysin tyhjä. Vaikka se oli kertakaikkisen tyhjä, hän itse luuli sitä täydeksi. Omassa mielessään hän oli siis historiallinen renessanssinero, joka oli keksinyt, miten täydellinen rikos tehdään.  

Tapahtuma sai Dunning ja Kruger -nimiset tutkijat kiinnostumaan siitä, kuinka väärin ihmiset arvioivat omat taitonsa ja päättivät testata asiaa opiskelijoilla. Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Testattavista alimpaan neljännekseen taidoillaan jääneet kuvittelivat päihittäneensä valtaosan muista osallistujista. Vähän samaan tapaan kuin jokainen meistä on keskimääräistä parempi autokuski, vaikka näin ei tilastollisesti voi missään nimessä olla. Mitä tästä kollektiivisesta harhasta voi sitten seurata? 

Entisaikaan tietoa joutui etsimään kirjoista ja julkaistava materiaali suodattui jonkinlaisen seulan läpi peruskylähullujen omakustannejulkaisuja lukuun ottamatta. Lukemalla saattoi oppia. Tänä päivänä kuka tahansa pystyy levittämään agendaansa verkossa ja materiaalin tason suhteen lukijoilla ei ole minkäänlaista kuluttajansuojaa. Kirjoittajana voi olla kaveri, jolla ei ole edes sitä ensimmäistäkään muumia kanootissa saatikka penaalia koulurepussa. Jos lukijanakin on henkilö, jonka kanootti ajelehtii autiona, ei koskenlaskusta selvitä kuivin jaloin ja jälki voi olla kauheaa. Tämä käy ilmi jo nyt minkä tahansa lehden kommentointipalstoja lukiessa. 

Oli muuten pakko kokeilla sitruunamehun taikaa itsekin. Toimi hienosti. Naama peilissä oli ihan yhtä ruma kuin ennenkin, mutta käsistä tuli ihanan pehmeät. 

Teksti: Juha Koivisto
Piirros: Janne Markkanen