Elämä ei anna väkisin mitään

pe 23. lokakuuta 2020 06.59.00

Tänä iltana nukahdan iltasadun jälkeen kello kahdeksan. Tytär nukkuu kainalossa, syvä uni odottaa, aivot valmistautuvat lepoon ja uuden luomiseen.

Me herätään puoli viideltä, jos menen aamuvuoroon tai kuuden jälkeen, jos on vapaata. Sitten Sointu päiväkotiin ja minä töihin. Töihin on kiva mennä. Ajan trukkia ja tykkään siitä tosi paljon. Olen Tainiolla ensimmäinen nainen niissä hommissa, minulle rakennettiin pukuhuonekin. Ne pitää mua hyvänä!

Sitten haen Soinnun päiväkodista. Me tehdään yhdessä ruokaa, hän leipookin miun kanssa, vaikka on vasta neljävuotias. ”Äiti, saanks mie tiskata.” ”No joo!”

Miun elämä on ennen Sointua ja sen jälkeen. Ennen olin aina menossa, urheilin ja matkustelin. Oltiin oltu vuosi yhdessä, kun tajusin, että olen raskaana. Mie halusin sitten väkisin perheen. Ha-luun talon! Ha-luun perheen!

Ihana talo me löydettiin, mutta siihen se jäi. Tajusin, että väkisin ei saa elämässä mitään. Erosta tuli kaikin tavoin kamala.

Olin läpiväsynyt. Tiuskin vihaisena lapselleni, ja hän kiukutteli vastaan. Lopulta oli niin paha olla, että päätin muuttaa – muuttaa itseni. Rupesin meditoimaan.

Piti opetella hengittämään ja puhua ääneen, miten haluaisi elää. Siinä pitää ottaa käyttöön kaikki aistit. Ei pelkästään ”kaikki järjestyy,” vaan ”Olen kuuskymppinen ja kävelen minun ihanan valoisassa talossa, voi vitsi miten hyvältä kesäilma tuoksuu avonaisesta ikkunasta, puut on niin vihreitä, linnut laulaa.”

Tätä kun tekee joka päivä 20 minuuttia, niin muuttuu. Aivot alkaa kehittää parempia hermoratoja ajatuksille ihan fyysisesti. ”Asun 80-vuotiaana tässä talossa, ja Sointu tulee kylään, ja sillä on paljon lapsia, ja me ollaan yhtä perhettä.”

Joo. Mun mielikuvissa on minä ja Sointu, mutta kai sinne muitakin mahtuu, joku kirvesmies vaikka. Se on sitten sen ajan murhe.

Pointti on se, että tässä ja nyt on hyvä. Me laitetaan iltapalaksi sämpylää ja teetä. Hän saa itse tehdä kaakaon. Sitten hammaspesut ja iltasadut. Kaksi lyhyttä kirjaa saa valita. Ne hän kuuntelee, ja nukahtaa mun kainaloon.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Mikko Nikkinen