Ammattilainen malttaa

pe lokak. 25 11:48:00 2019

”On näitä hommia tullut jo vähän aikaa tehtyä. Elokuussa tuli 43 vuotta täyteen. Työ on tänä aikana muuttunut aika paljon. Reilu 40 vuotta sitten ei ollut esimerkiksi paljonkaan automatiikkaa. Oli vain labramittaukset, ja niiden perusteella tehtiin, paperin profiileista lähtien.

Oleellista tässä työssä on laadussa pysyminen. Tehdään paperista niin hyvää, että se läpäisee koko linjan, ja että asiakas on tyytyväinen. Minulla on tehtävänä pohjapaperin teko, eli prosessin alkuvaihe. Sellua, hioketta, lisä- ja täyteaineita sekoitetaan säiliöissä ja pumpataan perälaatikon kautta viiraosalle, jossa tehdään massasta paperia. Massan sakeus on noin yksi prosentti, kun se tulee paperikoneelle, eli siitä on vettä 99 prosenttia. Kun paperi tulee koneesta ulos, sen vesipitoisuus on 3,8 prosenttia. Veden poistoahan se on, eri keinoin.

Kun aikaisemmin monet asiat on tehty käsin, niin edelleenkin ymmärtää, miksi kone tekee mitäkin. Kaikkea ei välttämättä näe tietokoneen näytöiltä. Labra-arvot kertovat vielä tänäkin päivänä paperin lujuudesta. Laatu on pitkälti raaka-aineesta on kiinni. Hyvä raaka-aine on tasalaatuista. Karkeuden pitää olla määrättyjen speksien sisällä, että paperista tulee hyvää. Jos raaka-aine ei ole parasta laatua, siitäkin pitää yrittää tehdä paperia. Silloin voi miettiä, voiko muuttaa annosteluja.

Ammattilaisen tunnistaa siitä, että hän antaa paperikoneen tehdä työnsä, eikä itse yritä sitä liikaa kääntää ja vääntää. Hän osaa katsoa paperikoneen käynnistä, että nyt ei kannata tehdä mitään: antaa sen tehdä työnsä, ja ollaan me rauhassa. Jos säätää yhteen suuntaan, voi toisaalla joutua vääntämään taas toiseen suuntaan. Ja aina kun säädetään, tapahtuu jotain muutosta paperikoneen prosessissa. Se voi poikia katkoherkkyyttä. Sitten se tuotanto on mennyt niihin muutamiin katkoihin.

Aika paljon on nimittäin asioita kokeiltu, ja todettu ne huonoiksi. Ei niitä kannata uudestaan kokeilla. Syntyy niin hyvää paperia, niin nopeasti ja niin paljon, kuin näillä aineksilla saadaan aikaan. Muutokset eivät välttämättä ole hyväksi, jos laatu on muutenkin kohdillaan ja linja vetää. Tämän oppimiseen menee hyvinkin muutama vuosi.

Kokenut koneenhoitaja kuulee koneen käynnistä asioita, ja silmälläkin näkee aika paljon. Jos mekaanista vauriota on tulossa, kyllä sen äänestä kuulee. Märästä päästä pystyy silmämääräisesti katsomaan esimerkiksi viiraosan vedenpoistoa. Vaikka se näytöltäkin näkyy, koneenhoitajan pitää osata katsoa, miten pitkälle vesiraja tulee viiraosalle ennen kuivumista.

Kun koneenhoitaja tekee paperikoneella pohjapaperin, sen pitää mennä vielä kaikista muistakin vaiheista kunnialla läpi. Meilläkin on paperikoneen jälkeen päällystyskone, supergalanterit ja leikkurit. Paperissa ei voi olla reikiä eikä reunarisaa, koska se aiheuttaa muissa konevaiheissa katkoja. Vasta sitten voi olla tyytyväinen.

Kun on ongelmatilanne päällä, silloin pitää olla rohkeutta kokeilla ja tehdä päätöksiä. Kun on kokemusta, voi tietää, mitä kokeilu tuo tullessaan. Ehkä aikaisemminkin on tapahtunut vastaavia asioita. Toivon, että pystyn itsekin siirtämään omaa kokemustani, taitoa ja tietoa nuoremmille kollegoille. Turha heidän on samojen asioiden kanssa tapella, kuin minä olen paperikoneella tapellut.

Ongelmatilanteessa kokemattomampi voi ryhtyä hosumaan. Ongelma ei tahdo ratketa, tulee kiire ja hermostumista. Tuntuu, ettei mikään onnistu. Silloin pitää istahtaa hetkeksi alas ja miettiä. Eikä juoksuaskeleita tarvita, jos ei ole hengestä kyse. Kun tekee rauhassa ja miettii, sillä pääsee aika pitkälle. Ei järjen käyttämisestä ainakaan haittaa ole.

Vuorotyö on raskasta, myös henkisesti, ja väsymys on riski. On totta, että yövuorossa väsyttää, eikä rytmiä kokonaan pysty kääntämään. Mutta väsymyksen tuloa voi yrittää venyttää mahdollisimman pitkälle. Muu siihen ei auta, kuin nukkuminen.

Herkästi voi tulla sellaista, että jos yksi on väsynyt ja ärripurri, se tarttuu yövuorossa muihinkin. Siksi pitää osata laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Iän myötä sitä oppii ikään kuin pitämään itseäänkin niskasta kiinni. Sekin tulee kokemuksen myötä.

Kun saa ongelmia ratkaistua, linjan vetämään ja koneen kulkemaan; silloin voi kotiin lähtiessä jättää työt tehtaan porttien sisäpuolelle. Siitä se ammattiylpeys tulee: pienistä asioista.”

Teksti: Mari Schildt
Kuva: Miisa Kaartinen