Yrittäjyys

Päätoimisen yrittäjyyden kriteerit

Päätoimiseksi yrittäjäksi katsotaan Yrittäjien eläkelain (YEL) tai Maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL), piiriin kuuluva henkilö, esimerkiksi ammatin tai elinkeinon harjoittaja, Ky:n vastuunalainen yhtiömies, maatalousyrittäjä jne. Näiden lisäksi yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka työskentelee johtavassa asemassa yhtiössä, ja hänellä on vähintään 15 %:n omistus.

Päätoiminen yrittäjä on myös henkilö, joka on johtavassa asemassa yrityksessä ja hänellä on joko yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa vähintään 30 %:n osuus osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräysvalta.

Lisäksi yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka työskentelee yhtiössä, jossa hänellä on yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa vähintään 50 %:n osuus osakepääomasta tai äänivallasta (kommandiittiyhtiössä vastuunalainen yhtiömies, avoimessa yhtiössä kaikki yhtiömiehet).

Perheenjäsenyys tarkoittaa samassa taloudessa asumista oli sitten kysymys lapsista, vanhemmista tai avopuolisosta. Johtavaksi asemaksi katsotaan hallituksen tai johtokunnan jäsenyys ja toimitusjohtajuus tai näitä nimikkeitä vastaava asema.

Muutaman henkilön omistamassa yrityksessä, esim. osuuskunnassa, vähintään 15 %:n osakkaat katsotaan yleensä yrittäjiksi riippumatta heidän tehtävänimikkeistään.

Omistuksessa otetaan huomioon myös välillinen omistaminen, eli toisten yritysten, kuolinpesien, tms. kautta tapahtuva omistaminen.

Yrityksen omistaminen ei vielä tee henkilöstä yrittäjää, vaan yritystoiminnassa on myös työllistyttävä. Siten jäsen, joka työskentelee päätoimisessa palkkatyösuhteessa muualla kuin omassa tai perheensä yrityksessä, voi kuulua Paperityöväen työttömyyskassaan.