Ansiopäivärahan uudelleenmäärittely ja omavastuuaika

Työttömyyskassa 21.12.2020

Päivärahaa maksetaan omavastuuajan estämättä, mikäli ensimmäinen omavastuupäivä on ollut ajalla 16.3.-31.12.2020.

Mikäli uusi työssäoloehto (26 viikkoa) täytyy alle vuoden kuluessa edellisen määrittelyn ensimmäisestä maksetusta päivästä, enimmäisaikalaskuri nollataan ja työssäoloseuranta alkaa alusta. Omavastuuaikaa ei tällöin aseteta ja päiväraha pysyy samana kuin edellisessä määrittelyssä (ns. kopiopalkka), mikäli omavastuuaika on asetettu edellisellä kerralla. 

Jos ensimmäinen maksettava työttömyysetuuspäivä osuu vuoden 2021 puolelle, voidaan ansiopäivärahan maksaminen aloittaa vasta viiden päivän omavastuuajan jälkeen. Jos työttömyysetuuden maksaminen on alkanut viimeistään 31.12.2020, kaikilta omavastuupäiviltä voidaan maksaa työttömyysetuutta. 

Alla esimerkkejä:
 

Esimerkki 1. Hakija on lomautettu ensimmäisen kerran kokoaikaisesti ajalle 6.7.-12.7.2020. Päiväraha määritellään lomautusjaksoa edeltävistä palkkatuloista ja päivärahaa maksetaan ko. ajalta ilman omavastuuaikaa, päivärahan suuruus 6.7.2020 lukien on 86,88 €/pv. Seuraavat lomautukset ovat ajalla 21.9.-27.9.2020 ja 30.11.-6.12.2020. Päivärahaa maksetaan ko. lomautusjaksoilta samansuuruisena (86,88 €/pv). Seuraava lomautusjakso on keväällä 2021, ajalla 19.4.-25.4.2021. Uutta työssäoloehtoa on kertynyt lomautusten välisiltä ajoilta yhteensä 38 viikkoa. Enimmäisaikalaskuri nollataan 19.4.2021 lukien ja päivärahan suuruus on 86,88 €/pv. Omavastuuaikaa ei oteta. (ns. kopiopalkka)

Esimerkki 2. Hakija lomautetaan ajalle 20.4.-3.5.2020. Päiväraha määritellään ja päivärahaa maksetaan ilman omavastuuaikaa ajalta 20.4.-3.5.2020, 94,38 €/pv. Hakija irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä 30.6.2020. Irtisanomisaika alkaa 1.7.2020 ja työsuhde päättyy 6 kk:n kuluttua 31.12.2020. Hakija on työtön työnhakija 1.1.2021 lukien. Päivärahan ensimmäisestä myöntöpäivästä (20.4.2020-) on tullut uusi työssäoloehto täyteen alle vuoden kuluessa ensimmäisestä maksetusta päivärahapäivästä (20.4.2020), joten enimmäisaikalaskuri nollataan ja päivärahaa maksetaan 1.1.2021 lukien ilman omavastuuaikaa 94,38€/pv. (ns. kopiopalkka).

Esimerkki 3. Hakija lomautetaan ajalle 10.12.-23.12.2019. Päiväraha määritellään ja omavastuuaika asetetaan ajalle 10.12-16.12.2019. Ansiopäivärahaa maksetaan 17.12-23.12.2019. Hakija lomautetaan uudelleen 5.1.-27.1.2021. Aiempi ensimmäinen maksettu päivä on ollut 17.12.2019, joten nyt on kulunut yli vuosi siitä. Päiväraha määritellään uudelleen 26 työssäoloehdon täyttävän kalenteriviikon palkoista ajalta ennen 5.1.2021, enimmäisaikalaskuri nollataan ja omavastuuaika asetetaan ajalle 5.1-11.1.2021. Päivärahaa maksetaan muiden edellytysten täyttyessä ajalta 12.1-27.1.2021.

Takaisin