Tiedote

Kesätyönhaku käy kuumana

Prosessiteollisuuden kolmannen vuoden opiskelija Arttu Tarkiainen hakee viime kesältä tutulle työpaikalle. Kuva: Mikko Nikkinen.

Kesätyönhaku käy kuumana

Reippaalla ja avoimella asenteella erottuu joukosta, sanovat sekä opiskelija että kesätyöntekijöitä rekrytoiva.

Vielä ehtii hakea kesätöihin, sillä isojen konsernien kesätyönhaut kestävät helmikuun loppuun. Pienemmillä jalostuksen työpaikoilla ei ole julkista työnhakua, vaan hakijan kannattaa olla työpaikkaan suoraan yhteydessä. Kaikki pienet eivät edes ota kesätyöntekijöitä, vaan kesä selvitään omien ja mahdollisten vuokratyöntekijöiden turvin.
Kaksoistutkintoa suorittava prosessiteollisuuden kolmannen vuoden opiskelija Arttu Tarkiainen, 18, vaikuttaa luottavaiselta. Kesätyöhakemus on lähtenyt tänäkin vuonna Joutsenon Metsä Boardille – samalle tehtaalle, jossa hän työskenteli viime kesänä.
Isojen konsernien työpaikoille on valtavasti hakijoita. Miten erottua joukosta?
Tarkiainen antaa vinkin, että työhaastattelussa kannattaa olla oma itsensä ja puhua suoraan. Jännittää ei tarvitse.
– Ja kun pääsee töihin, niin kannattaa olla aina ajoissa ja sosiaalinen. Hyvän vaikutelman antaa, kun puhuu työkavereille, kuuntelee ja tekee annetut hommat ajatuksen kanssa.

Hakemus – ja yhteydenotto perään

Joutsenon Metsä Boardin käynnissäpito-operaattoreiden esimies, käyttöinsinööri Sanna Kyllönen korostaa, että kesätyöhaku on aina hoidettava virallista kautta täyttämällä yhtiön hakemus netissä. Kyllönen arvostaa myös sitä, että häneen otetaan lisäksi yhteyttä henkilökohtaisesti esimerkiksi sähköpostilla.
Vaikka moni muuta epäilee, suhteet ovat Kyllösen mukaan nykyään harvemmin keino päästä töihin.
– Me olemme pieni yksikkö ja otamme yhteensä 7 – 8 kesätyöntekijää. Suosimme alan opiskelijoita eli prosessiteollisuuden, sähköautomaation ja mekaniikan opiskelijoita. Kun haastatteluun asti pääsee, niin rempseä ja reipas asenne on tärkeä. Se, että kertoo avoimesti, mistä on tullut, mitä tehnyt ja mitä opiskelee.

Oppisopimukselle kesäksi?

Työpaikalla tapahtuvat oppimisjaksot ovat tärkeitä näytön paikkoja opiskelijoille ja toimivat usein väylänä kesätöihin.
Joutsenon Metsä Boardilla myös työntekijät pääsevät sanomaan mielipiteensä siitä, olisiko opiskelijassa potentiaalia kesätyöntekijäksi.
– Jos harjoittelijoissa on potentiaalisia henkilöitä kesäksi, olemme saattaneet tehdä kesätyösopimuksen harjoittelujakson päätteeksi, Kyllönen kertoo.
Uusi käytäntö on se, että kesätöiden ajaksi solmitaan lyhyt oppisopimus. Oppilaitoksissa tätä toivotaan, koska se vauhdittaa opiskelijoiden valmistumista.
– Me ehdotamme oppisopimusta, mutta päätöksen tekee aina työnantaja. Asia on kuitenkin vielä niin uusi yrityksille, että sitä pitää markkinoida heille enemmän. Oppisopimushan ei vaadi työnantajalta enempää kuin työsopimuskaan, toteaa prosessitekniikkaa Sampossa opettava lehtori Päivi Lassila.

TIINA SUOMALAINEN

Aiheesta lisää 22.2. ilmestyvässä Paperiliitto-lehdessä.

Uutinen julkaistu: 13.02.2019