Tiedote

Eroon eriarvoistavista päätöksistä

SAK Nuorten some-kampanjan tunnus on #kuuntelemua.

Eroon eriarvoistavista päätöksistä

SAK:n hallitus vaatii maan hallitusta jättämään nuoria eriarvoistavan työlainsäädännön valmistelun.

Maan hallituksen pitäisi SAK:n hallituksen mukaan keskittyä todellista työtä ja kasvua luoviin toimiin.

Kehysriihessä päätettiin, että määräaikaisten työsuhteiden perusteet tullaan poistamaan alle 30-vuotiailta, jos he ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään kolme kuukautta työttömänä. Myös alle 20 henkeä työllistävien yritysten henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen on hallituksen listalla.

SAK:n hallitus muistuttaa, että kaavailut tulevat todennäköisesti törmäämään myös oikeudellisiin ongelmiin. Suomen kansallinen lainsäädäntö ja EU:n oikeuskäytäntö edellyttävät lähtökohtaisesti työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Hallitus toteaa, että on aika palata kolmikantaiseen valmisteluun, etteivät uudistukset törmäisi jatkuvasti huonoon valmisteluun ja ongelmiin olemassa olevan lainsäädännön kanssa.

SAK:n hallitus pitää hyvin outona väitettä, jonka mukaan nuorten työttömien määräaikaisuuden perusteiden poistaminen parantaisi työllisyyttä. Esityksen puolustajat vetoavat siihen, että työnantajan olisi helpompi palkata nuori ensin määräaikaiseen työsuhteeseen. Jo tälläkin hetkellä työnantajalla on olemassa mahdollisuus jopa puoli vuotta kestävään koeaikaan.

Siinä ajassa yrittäjä sekä työtekijä varmasti huomaavat, onko työsuhteella edellytyksiä. Nyt suunniteltu määräaikainen työsuhde sitoo kumpaakin osapuolta tiettyyn aikaan ja on siten jäykempi.

Lue uutinen: SAK:n hallitus: Nyt on aika haudata eriarvoistavat päätökset 7.5.2018  

Katso myös SAK Nuoret #kuuntelemua

Uutinen julkaistu: 07.05.2018