Lakkoavustus

42 Rauman osasto 24.01.2020

Lakkoavustus

Jos työtaistelu alkaa, liitto maksaa työtaisteluun osallistuville työtaisteluavustusta 50 euroa/päivä. Lakkoavustuksen määrä perustuu liiton hallituksen päätökseen. 16 euroa lakkoavustuksesta on verotonta. Loppuosasta vähennetään verohallinnon päätöksen mukainen vero. Vero tilitetään suoraan liitosta verottajalle. Jäsenelle käteen maksettava osuus on 39,80 euroa / päivä. Verokorttia ei tarvitse toimittaa.

Liiton sääntöjen mukaan työtaisteluavustusta maksetaan lakon tai työsulun ensimmäisestä päivästä lukien jokaiselta alkavalta kalenterivuorokaudelta (7 päivää/viikko) niin kauan kunnes lakko päättyy.

Lakkoavustus maksetaan kaikille liiton jäsenille, jotka lakon alkaessa ovat työtaistelun alaiseksi julistetussa työssä. Jäsenet, jotka joissain tapauksissa saavat palkkaa, eivät ole oikeutettuja lakkoavustukseen. Palkanmaksu voi tulla kysymykseen mm. vuosi- ja sairauslomatapauksissa sekä mahdollisesti eräissä vuorovapaitten ajoittumisissa lakon ajalle. Laillisen lakon aikana vuorovapaita ei anneta.

Avustusta maksetaan myös lakkoon osallistuville muiden ammattiliittojen jäsenille. Tällöin asia hoidetaan työpaikan pääluottamusmiehen kanssa.

Lakkoavustuksen hakeminen

Jäsen hakee lakkoavustuksen sähköisesti eAsioinnissa. Lakkoavustuksen hakemiseen liittyvä painike lisätään eAsioinnin etusivulle 3.2. 

Lakkoavustusta voi hakea lakon ensimmäiseltä viikolta aikaisintaan maanantaina 3.2., ja lakon toiselta viikolta aikaisintaan maanantaina 10.2. Lakkoavustusta on haettava ensimmäisen lakkojakson osalta viimeistään 1.3. mennessä ja toisen lakkojakson osalta viimeistään 8.3 mennessä. Maksatus alkaa lakkoviikoittain aikaisintaan 12.2. ja 19.2.

Rekisteröidy eAsiointiin jo etukäteen ja tarkista, että omat tiedot ovat ajan tasalla. Myös palveluun aiemmin kirjautuneiden on hyvä käydä tarkistamassa tietonsa. Rekisteröitymiseen tarvitset jäsennumeron ja sähköpostiosoitteen. Jäsennumeron näet jäsenkortistasi, mobiilikortistasi tai pyytämällä jäsenrekisteristä jasenrekisteri@paperiliitto.fi. 

Takaisin