Paperiliitto peruu tulevia tapahtumia

55 Kuopion osasto 12.03.2020

Koronavirustilanne sai Paperiliiton perumaan maalis-huhtikuun tapahtumiaan.

Koronaviruksen tautitapaukset 12.3.2020. Lähde: THL

Osalla jäsenten toimipaikoista on tiukennettu tai kielletty matkustusta ja tilaisuuksiin osallistumista. Myös maan hallitus antoi tänään tiukempia suosituksia koronaviruksen torjumiseksi. Näistä syistä myös Paperiliitto siirtää tai peruu tulevia tapahtumia.

Paperiteollisuuden pääluottamusmiesten ja varapääluottamusmiesten tes-koulutukset siirtyvät maaliskuulta myöhempään ajankohtaan. Uusien työsuojeluvaltuutettujen ja puheenjohtajien kokoontuminen sekä osastojen vierailut liiton toimistolle on toistaiseksi peruttu. Myös liiton järjestämä salibandyturnaus 18.4. perutaan. 

Jäsenten tapaamisten rajoittaminen on tuntuva toimi järjestötyössä. Paperiliitto jättää kuitenkin vallitsevissa olosuhteissa järjestämättä tilaisuudet, joita voidaan siirtää tai hoitaa muulla tavoin. Näin varmistetaan myös liiton toimiston edunvalvontatyön ja jäsenpalvelujen toimivuus. Esimerkiksi liiton ja työttömyyskassan hallitusten seuraavat kokoukset toteutetaan etäyhteyksin.

Takaisin