torstai 17. toukokuuta 2012 
Paperiliitto » Paperiliitto r.y. » Säännöt » 13 § Liittotoimikunta

13 § Liittotoimikunta

1. Liittotoimikunta edustaa ja johtaa liiton hallituksena liiton toimintaa näiden sääntöjen, liittokokouspäätösten ja liittovaltuuston tekemien päätösten perusteella ja on päätösvaltainen kaikissa niissä asioissa, joista näissä säännöissä ei ole toisin määrätty.
   
2. Liittotoimikuntaan kuuluvat liiton puheenjohtaja ja kolmetoista (13) paperiteollisuudessa työskentelevää muuta varsinaista jäsentä. Lisäksi liittotoimikuntaan kuuluu neljätoista (14) henkilökohtaista paperiteollisuudessa työskentelevää varajäsentä sekä neljätoista (14) yleisvarajäsentä. Liittotoimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, jonka tehtävänä on johtaa puhetta liittotoimikunnan kokouksessa liiton puheenjohtajan estyneenä ollessa. Liittotoimikunnan jäsenen tulee olla jäsenenä jossakin liiton osastossa.
   
3. Liittotoimikunnan toiminta-aika alkaa siitä varsinaisesta liittokokouksesta, jossa se on valittu ja päättyy uuden liittotoimikunnan tultua valituksi. Jos liittotoimikunnan varsinainen jäsen eroaa tai erotetaan liiton osastosta tai muuten tulee esteelliseksi toimimaan liittotoimikunnan jäsenenä, siirtyy hänen tilalleen hänen henkilökohtainen varajäsenensä, jolloin yksi yleisvarajäsenistä siirtyy henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
   
4. Liittotoimikunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta niin kuin asiat sitä vaativat tai kun vähintään kolme (3) liittotoimikunnan jäsentä sitä kirjallisesti vaatii.
   
5. Liittotoimikunta on päätösvaltainen kun puheenjohtaja ja vähintään kuusi (6) jäsentä on saapuvilla. Liittotoimikunnan jäsen, joka ilmoittaa pöytäkirjaan merkittäväksi eriävän mielipiteensä tehdystä päätöksestä, on vapaa päätöksen tuottamasta vastuusta.
   
6. Liittotoimikunnan tehtävänä on:
a. johtaa ja ohjata liiton palkka- ja työehtosopimustoimintaa sekä valvoa, että liiton ja sen osastojen toimintaa johdetaan näiden sääntöjen, liittokokouspäätösten ja liittovaltuuston tekemien päätösten mukaisesti;
   
b. valvoa sääntöjen mukaisten avustusten suoritusta ja ratkaista niistä aiheutuvat erimielisyydet;
   
c. käsitellä liittotoimikunnan jäsenten, osastojen ja toimitsijain esittämiä asioita;
   
d. huolehtia siitä, että liiton rahavarat säilytetään huolellisesti ja edullisesti, että liiton muu omaisuus tulee hyvin hoidetuksi sekä antaa rahavarojen käytöstä taloudenhoitajalle ohjeita;
   
e. mikäli liiton taloudellinen tila sitä vaatii, määräajaksi tai toistaiseksi alentaa liiton avustuksia tai joitakin niistä;
   
f. ottaa ja erottaa liittosihteeri, sihteeri, talouspäällikkö ja muut toimitsijat sekä tarvittava henkilökunta, määrätä heidän tehtävänsä ja päättää liiton palveluksessa olevien palkkauksesta ja muista työehdoista;
   
g. vaatia tarvittaessa määräämiltään liiton palveluksessa olevilta hyväksyttävä takuu heidän haltuunsa uskottujen varojen hoidosta ollen liittotoimikunta vastuussa liiton varojen hoidosta yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta;
   
h. esittää liittokokoukselle ja liittovaltuustolle toiminta- ja tilikertomukset kulloinkin päättyneeltä toimintakaudelta.
   
7. Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja, liittosihteeri, sihteeri, talouspäällikkö sekä liittotoimikunnan määräämät toimihenkilöt aina kaksi yhdessä.

Säännöt hyväksytty


Säännöt hyväksytty XIX sääntö-määräisessä liittokokoukses-
sa 8. - 10.6.2005