torstai 17. toukokuuta 2012 
Paperiliitto » Osastot » Paperiliiton Äänekosken osasto n:o 77 r.y.

Paperiliiton Äänekosken osasto n:o 77 r.y.

HISTORIA LYHYESTI

Kun 1982 päätös uuden sellutehtaan rakentamisesta Äänekoskelle varmistui, päättyi pitkäaikainen spekulointi Äänekosken tehtaiden uudistamisesta kertaheitolla.

Suurin yllätys koettiinkin uuden sellutehtaan omistuspohjan selvittyä. Harva osasi kuvitella, että uuden tehtaan omistaisikin OY Metsä-Botnia AB, olihan odotettu että Metsäliitto uudistaisi ja modernisoisi jo olemassa olevia tehtaitaan. Yhtiö oli kuitenkin kumppaniensa kanssa päättänyt monien tutkimuksien ja laskelmien jälkeen rakentaa kokonaan uuden suuren300 000 t/v tuottavan tehtaan rakentamisesta Äänekoskelle.

Kun sitten selvisi, että omistajayhtiöksi tuleekin Metsä - Botnia, luopui myös Äänekoskelainen Paperiliittolainen ammattiyhdistysväki siitä ajatuksesta, että tehtaalle muodostettaisiin Paperiammattiosasto nro 13 työhuonekunta, kuten oli aluksi ajateltu.

Liiton isännöimissä neuvotteluissa päädyttiin siis kokonaan uuden Paperiliittolaisen ammattiosaston perustamiseen.

Uuden sellutehtaan ammattiosaston perustava kokous pidettiin 1.4.1985 tehtaan kokoustilassa. Uuden ammattiosaston perustavassa kokouksessa puheenjohtajana toimi liiton toimitsija Veikko Hakanen ja sihteerinä myös liiton toimistosta Raimo Laitinen.

Uuden ammattiosaston nimeksi valittiin Paperiliiton Äänekosken osasto nro 77.

Edellä mainitut liiton toverit olivat johtamassa myös niitä neuvotteluja Paperiliiton puolelta, joita syksyllä 1984käytiin uuden tehtaan käynnistymiseen liittyvistä asioista Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työnantajaliiton välillä.

Paikallisesti neuvotteluihin oli valittu neuvottelukunta, jossa olivat mukana Heimo Peuranen, Stig-Erik Poikolainen, Reino Liimatainen, Keijo Kärkkäinen, Pentti Nerg ja Ari Sulin.

Näistä kyseisistä henkilöistä muodostui myös uuden ammattiosaston johto moneksi vuodeksi eteenpäin. Heimo Peuranen toimi tehtaan pääluottamusmiehenä vuoteen 1998 saakka, Stig - Erik Poikolainen osaston puheenjohtajana ja sihteerinä, sekä Ari Sulin tehtaan työsuojeluvaltuutettuna vuosia eteenpäin. Reino Liimatainen ja Pentti Nerg työosastojensa luottamusmiehinä monia vuosia. Peurasen aisaparina varapääluottamusmiehenä toimi aluksi Esko Vuosjärvi ja hänen jälkeensä Pentti Nieminen.

Ammattiosaston puheenjohtajana toimi aluksi monia vuosia Stig-Erik Poikolainen, hänen jälkeensä Rolf Nyholm. Nyholmin jälkeen puheenjohtajana toimi Keijo Kärkkäinen.

Paperiliiton hallinnossa ns. pienen osaston numeroltaan 77 rooli on ollut myös poikkeuksellisen näkyvä.

Heimo Peuranen vaikutti Liittotoimikunnassa useita vuosia, samoin hänen jälkeensä liittotoimikunnassa vaikutti kaksi liittokokouskautta Peurasen seuraajaksi pääluottamusmieheksi valittu Rolf Nyholm, sitä ennen Nyholm toimi liittovaltuustossa kaksi liittokokouskautta ennen valintaa liittotoimikuntaan.

Ari Sulin valittiin myös ammattiosaston perustamisen jälkeen liittovaltuuston jäseneksi.

Äänekosken rannalla 1800 luvun loppupuolella alkanut kehitys on siis jatkunut näihin vuosiin saakka varsin vilkkaana ja antanut työtä tuhansille Äänekoskelaisille.

Keski-Suomen, sekä lähitienoon puuvarat, paikallinen koski, sekä ahkerat ihmiset ovat olleet omiaan antamaan tälle kehitykselle vauhtia.

Äänekosken historian ehkä näkyvin hahmo on ollut valtiopäivämies Kalle Piilonen, jonka kaukokatseinen ajattelu tämän paikkakunnan kehittämisestä näkyy kaikessa.

Kalle Piilonen omisti enimmät koskiosuudet Äänekoskesta.

Kelle Piilonen ja insinööri J. E. Hammaren käynnistivät Äänekoskella teollisen toiminnan 1896. Silloin paikkakunnalle perustettiin voimalaitos, puuhiomo, kartonki- ja sanomalehtipaperitehdas.

Tästä alkoi Äänekosken kehitys teollisuuspaikkakuntana joka tunnetaan jo maan joka kolkassa.

Tapahtumat

LASTEN HUVIPUISTO RETKEN TUKEMINEN

Osasto 77 tukee lasten kesän 2012 huvipuistoreissua maksamalla puolet lipun hinnasta. Säilytä lapsesi huvipuistoranneke tai kuitti ja palauta se taloudenhoitajalle (Mika Savolainen) tilinumerotiedoin.

PAPERILIITON KESÄKARUSELLI 2012

Paperiliitto järjestää jäsentapahtuman Linnanmäellä 17.6.2012. Linnanmäki on varattu peperiliittolaisille perheineen yksityiskäyttöön klo 10 - 13. Perhetapahtumaan ilmoittaudutaan Paperiliiton kotisivuilta löytyvän linkin kautta 2.4. alkaen. Ilmoittautumiset päättyvät 13.5. Paperiliiton jäsen voi ilmoittaa itsensä lisäksi yhden aikuisen ja enintään neljä alle 18 v. lasta.

PAPERIAMMATTIOSASTON 77 LAPIN MATKA LEVILLE JA YLLÄKSELLE .

Lähtö: 2.4.2012 klo06:15.Paluu 7.4.2012 illalla.

Lisätiedot, hinnat ja ilmoittautumiset VIIMEISTÄÄN 14.12.2011 MENNESSÄ MATTI KAAJALAHDELLE PUH. 0445195505

OSASTO 77 MATKA PÄRNUUN

Lähtö pe 15.6.2012  klo 4:00

Paluu su 17.6.2012 n. klo 21:00

Hinta: 100e os. 77 jäsen; 150 ei jäsen jos huonekaverina on jäsen 1hh huone

Hintaan sisältyy: bussikyyti,laivaylitykset kansippaikoilla, laivalla mennessä aamiais buffet ja tullessa päivällisbuffet sekä hotelli majoitus Hotelli Pärnu 2 yötä 2hh huoneessa aamiaisella.

Sitovat ilmoittautumiset 1.5.2012 mennessä sekä lisätiedot: Keijo Kainu 050 598 5840

KOKOUKSET


TIEDOTTEET


  • HUOM! Keitele -Jazz lipuista kopio tai säästäkää lippu ja palauttakaa taloudenhoitajalle tilinro:lla ja nimellä varustettuna
  • Osasto tukee Paperiliiton tapahtumiin (Pap.liitto urheilee, kokoontumisajot yms) osallistuville jäsenille samalla periaatteella kuin "kultuurilipuista" eli 2*30€ eli max. 60€/vuosi. Tuen voi siis käyttää tapahtumiin osallistumiseen tai teatterilippuihin. Opiskelijoille 1 lippu/vuosi ja Eläkeläisille 2 lippua/vuosi.