torstai 17. toukokuuta 2012 
Paperiliitto » Jäsenyys » Lomatoiminta

Lomatoiminta

Liiton jäsenille ja heidän perheilleen tarjotaan ohjattua, terveyttä edistävää ja työ- ja toimintakykyä ylläpitävää lomatoimintaa yhdessä eri lomajärjestöjen kanssa. Määrärahat lomatoimintaan saadaan lomajärjestöjen kautta Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) avustuksista. Avustettua lomatoimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö ja Raha-automaattiyhdistys.

Lomat on tarkoitettu sekä työssäkäyville että työttömille ja heidän perheenjäsenilleen. Myös eläkeläisille on tarjolla omia lomaviikkoja.

Lomalle lähtijä maksaa lomaviikon kuluista ainoastaan omavastuuhinnan ja matkakustannukset.

Työttömien lomaviikkojen osalta Paperiliitto maksaa jäsentensä omavastuuosuuden.

Hakemukset tuetuille lomille tulee toimittaa lähtökohtaisesti 2,5 kk ennen loman alkua Paperiliiton toimistoon Hanna-Kaisa Siimekselle. Tarkista viimeinen hakupäivä toivomasi loman kohdalta!


Mikäli olet saanut lomatukea viimeisen 24 kuukauden aikana oman tai puolisosi liitosta tai toisesta lomajärjestöstä, ei sinulle tänä vuonna voida myöntää lomatukea.

Ota yhteyttä

Lomatoiminta-asioissa sinua auttaa Hanna-Kaisa Siimes.

Lomatukihakemus ja ohjeita

Lomatukihakemuksia saat ammattiosaston lomavastaavalta, liiton toimistosta Hanna-Kaisa Siimekseltä puh. 010 289 7729 tai tulostamalla sen tästä.

Täytä hakemus huolellisesti, myös perusteluiden osalta (jos kohta 6. ei ole täytetty, lomajärjestöt eivät käsittele hakemusta). Puutteellisesti täytettyä hakemusta ei voida käsitellä.

Allekirjoita täytetty lomake ja lähetä hakemus liiton toimistoon 2,5 kuukautta ennen lomaviikon alkua. 

Lomatuen saajat valitaan sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein.