torstai 17. toukokuuta 2012 

Ratkaisulautakunta

1. Ratkaisulautakunta

Allekirjoittaneet liitot sopivat, että työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan tarkoitettuun ratkaisulautakuntaan sovelletaan tämän pöytäkirjan määräyksiä.

2. Ratkaisulautakunnan toimivalta

Ratkaisulautakunta ratkaisee työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohtaan perustuvat erimielisyydet noudattaen työehtosopimuksen 10 §:n määräyksiä.

3. Ratkaisulautakunnan kokoonpano

Allekirjoittaneet liitot nimeävät kumpikin yhden jäsenen ja heille tarpeellisen määrän varajäseniä ratkaisulautakuntaan. Ratkaisulautakunnan jäsenet nimetään kahdeksi vuodeksi. Jäseneksi voidaan myös nimetä henkilö, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaisin perustein voitaisiin todeta esteelliseksi.

Allekirjoittaneet liitot valitsevat kahden vuoden toimikaudeksi puheenjohtajan, jonka tulee olla työmarkkinasuhteisiin perehtynyt, puolueeton henkilö. Jos liitot eivät voi sopia puheenjohtajasta, valtakunnansovittelija valitsee puheenjohtajan.

4. Asian saattaminen ratkaisulautakunnan ratkaistavaksi ja päätösvaltaisuus

Sopijapuolen, joka haluaa saattaa asian ratkaisulautakunnan ratkaistavaksi, tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti vastapuolelle sekä toimittaa ilmoituksesta kappale ratkaisulautakunnan puheenjohtajalle 14 päivän kuluessa siitä, kun on ilmennyt, että järjestöt eivät pääse asiassa sovintoon.

Ratkaisulautakunnan tulee kokoontua puheenjohtajan kutsusta käsittelemään asiaa sekä ratkaisemaan se ilman aiheetonta viivytystä, mutta kuitenkin viimeistään neljän viikon kuluessa siitä, kun riita on saatettu sen ratkaistavaksi, ellei allekirjoittaneiden liittojen välillä muuta sovita.

Ratkaisulautakunta on päätösvaltainen, kun siinä on läsnä puheenjohtaja ja kummankin järjestön nimeämät jäsenet.

5. Ratkaisulautakunnan kustannukset

Allekirjoittaneet liitot vastaavat puoliksi kumpikin ratkaisulautakunnan kustannuksista.

6. Noudatettava laki

Mikäli tässä sopimuksessa ei ole toisin määrätty, noudatetaan ratkaisulautakunnalle jätetyn riidan käsittelyssä soveltuvin osin välimiesmenettelystä annetun lain (967/1992) säännöksiä.

7. Päätöksen lopullisuus

Ratkaisulautakunnan päätös on lopullinen eikä siihen saa hakea muutosta.

8. Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y:n velvollisuudet

Allekirjoittaneet liitot sitoutuvat noudattamaan edellä olevia määräyksiä sekä velvoittamaan jäsenensäkin noudattamaan niitä ja kaikkia niihin perustuvia päätöksiä.

Helsingissä 30. päivänä toukokuuta 2008
 
Metsäteollisuus ry
Jari Forss, Juha Sutela


Paperiliitto r.y.
Jouko Ahonen, Petri Vanhala, Sauli Kovanen